Tekstit

"Käytiin patikoimassa Cannesin kylällä" ja vähän muuallakin

Kuva
Aloittelimme eilen (pe) viikonlopun viettoa kiertelemällä lähiseudulla, Antibesissa sekä Cannesissa. Miehelle nämä molemmat paikat ovat tuttuja, mutta me perheen naiset olemme käyneet aiemmin vain Cannesissa. Antibes on yleensä vilahtanut vain ohitsemme sen enempää siihen huomiota kiinnittämättä. Perjantai oli "välipäivä" pyöräilemisestä, joten mainio päivä tutustua vähän tarkemmin lähiseutuun. Mitään syvällisempää matkakertomusta en aio teille kuitenkaan pitää, kuvat kertovat puolestaan.

Antibes sijaitsee Nizzan keskustasta n.20km päässä. Kävimme tutustumassa v.1553 rakennettuun Fort Carré -linnoitukseen. Linnoituksesta avautuvat upeat näköalat kaupunkiin sekä merelle - jo tämän vuoksi linnoitukselle kannattaa mennä. Pienetkin lapset näkevät osasta linnoituksen ikkunoista upeat maisemat. Kohde on myös edullinen (alle 18-v ilmaiseksi, aikuiset 3e) ja hintaan sisältyi opastus. Tähän aikaan vuodesta saimmekin kulkea linnoituksen väljillä käytävillä ilman ruuhkaa - lisäksemme …

Kirjojen Valitut Palat

Kuva
En kuulu niihin ihmisiin, joiden kotoa löytyy kirjahyllyittäin lukemista. En keräile kirjoja, enkä mitään muutakaan. Luen paljon (ja olen tehnyt kaksi kirjaa itsekin), mutta pääasiassa lainaan kirjani kirjastosta tai ystäviltä. Matkoille hankin kirjat alennuskoreista tai kirpputoreilta, ja jätän ne matkakohteisiin kirjat luettuani. Niinpä voivat seuraavat taloihin asettujat arvailla, että mitähän kieltä se tämmöinen on, jos eivät heti suomeksi tunnista. En kiinny kirjoihin enkä kuulu niihin, jotka lukevat samat kertomukset uudelleen. Laitan helposti kirjat eteenpäin ne luettuani. Mahtava idea on kuntamme kirjaston ovilla oleva "kirjat kiertoon" piste, jonne voi viedä kirjat, joita ei enää itse tarvitse.

Vaikka ahkera lukija olenkin, kirjoja ei hyllyihin kerry. Paitsi että... on viimeisten vuosien aikana alkanut pikkuhiljaa kertymään. Nimittäin kaikenlaisia "self-help-oppaita", kirjoja hyvinvoinnista - siis siitä henkisestä. Kirjoja itsetuntemuksesta, mielentaidois…

Ääntä ja elämää

Kuva
"Tavallista arkea, uudella twistillä" taisin kirjoitella viimeksi. Että millaista elämää täällä Ranskassa nyt pari kuukautta elellään. Arkiaamuisin lapset "käyvät" kotikoulua. Tekevät siis tehtäviään ja viime viikolla molemmat tekivät myös pari koetta (matematiikka ja fyke). Ja äiti opettaa uudet aiheet, vaikka se hyvä puoli tässä toukokuun kotikoulussa on, että kutakuinkin kaikki uudet asiat on jo kevään aikana opiskeltu eikä niitä tarvitse äidin kanssa vääntää. Nyt pääasiassa kerrataan opittua ja tehdään urakkana kirjoja loppuun. Ja miten meillä on sujunut tämä kotikoulu? No sillä tavalla, että tehtävien tekemisen lomassa on tullut kuultua ne viikon kovimmat ja ihmeellisimmätkin luontoäänet. Tuskailun määrästä päätellen voisi luulla, että täällä opiskellaan vähän vaativampienkin aineistojen parissa kuin esimerkiksi 2lk:n matematiikan ja äidinkielen. Ja tämä kotiopettajatar ei ole kyllä yhtään sen paremmin itsekään tehtävästä selvinnyt. Kovin ovat tunteet tarttune…

Täällähän me, Ranskassa.

Kuva
"Ensi vuonna voisimme olla vähän pidempään reissussa" tuumaili mies vuosi sitten, kun vietimme kesäkuuta Ranskan Pyreneillä, Assatissa. Maaseudulla silloinkin, kuten viimeisimmät vuodet Ranskassa tai Italiassa matkatessa olemme tehneet. "Mistä ihmeestä te keksitte noi matkakohteenne?" kyseli kerran ystäväni. Niin. Rakas mieheni ne keksii. Miettii, suunnittelee, harkitsee, punnitsee. Harrastus mielessä, perhe mielessä. Tietää ja tuntee vaimonsa 22 yhteisen vuoden kokemuksella. Ei meidän tarvitse vääntää, että mihin mennään. Yhteiset ovat näkemykset ja luotto tuohon mieheen ihan satasella. Kyselee välillä mielipiteitä, kutsuu innoissaan lapsia katsomaan netissä olevista asunnonvuokraussivustoilta, että olisiko tällainen koti kiva.

Reissujamme suunnitellaan hartaudella, nämä eivät ole mitään äkkilähtöjä tai hetken mielijohteesta tempaistuja. Tästä pidemmästä breikistä teimme päätöksen viime kesänä (ja säästäminen palkattomia virkavapaita varten aloitettiin). Aiemmin t…

Kyyneleitä, sisäpiirin juttuja ja vähän matkafiiliksiä

Kuva
Minä ajattelin, etten itke. En herkisty. Ei ole Suvivirren aika vielä ja muutenkin tässä tohinaa ollut sen verran, etten ole aihetta rehellisesti sanottuna juuri ajatellutkaan. Loman aloittaminen kuukautta aiemmin on ollut tiedossa elokuusta asti. Perheen lapsilla ollut aikaa pureskella sitä tosiasiaa, että se koko alakouluajan odotettu kutosluokkalaisten Linnanmäelle suuntautuva luokkaretki jää välistä. Ja että sitä viimeistä koulukuukautta tehdään kotikouluna toisessa maassa. Vuoden vaihteessa uudet seinäkalenterit saivat toukokuulle lähtöpäivän kohdalle nuorimmaisen kynästä surunaama-hymiön. Pitkin kevättä "ihan tyhmää lähteä" tyyppiset lausahdukset ovat kuuluneet kummankin lapsen suusta tasaisin väliajoin. "Siis mä en koskaan vois tehdä omille lapsilleni näin" oli tuorein ja ehkä epätoivoisin vanhempien tunteisiin vetoava syyllistävän sävyinen toteamus teinin suusta. Mutta ei auta ei. "Mä en aio aikuisena matkustella yhtään. Oon lapsena saanu ihan tarpeek…

Kehumalla paremmaks!

Kuva
Ketä olet kehunut viimeksi? Milloin oli tuo "viimeksi"?

Taannoin julistimme koulussamme Kehu 100-haasteen. Kukin luokka voi vapaasti miettiä, miten 100 kehua kirjaa kertyneeksi. Haaste heitettiin loppukevääksi. Kehua. Haasteen antamisesta meni kolme tuntia, kun kaksi tyttöä oli ilmoittautunut rehtorille ja kertonut antaneensa yhteensä sata kehua. Silmät innosta loistaen nämä kaksi olivat ilmoittaneet jatkavansa kehumista, etappina tuhat kehua. Kollega viestitti illalla, miten mahtava tunnelma käytävillä ja luokissa vallitsi, kun oppilaat kehuivat toisiaan, tuttuja ja tuntemattomampia. Miten tärkeä asia kehuminen, pelasti varmasti monen koulupäivän. Ainakin sulostutti sitä. "Sä oot tosi nätti ja sulla on ihanat hiukset" huikkasi joku koululainen kun istuin ruokalassa luokkani kanssa. Hymyillytti, kiitin ja kehuin tyttöä kohteliaista sanoista. Portaikossa vastaantulleelle opettajalle sanottiin "sä oot tosi hyvä opettamaan puukässää" ja kuulin kollegan kiito…

Lapsi, kamera ja halko.

Kuva
Lähtivät ilta-aurinkoa ihailemaan. Otetaan äiti kamerat mukaan, jooko? Otetaan vaan. Käydään katsomassa, onko joku pilkkimies uponnut jäihin. Täällä on äiti yleisöä, toteaa. Rannalla joukko venäjää puhuvia aikuisia. Valokuvaamassa hekin. Olisit laittanut sinäkin kumpparit, arvasin, että täällä on kuraa, jatkaa äitiään valistaen. Hei, mä voinki huuhdella nää kurat tässä pilkkireiässä, hihkuu. Kuvia otetaan. Vanha Canonin digitaalikamera räpsyy. Oi, mä sain tosi ihanan kuvan, kato! Tässä on niinku raja taivaassa, ilakoi lapsonen.

Rantaa pitkin kävellään. On jo jostain kohtaa sulanut ranta. Kevät. Oi että miten voikaan kevät tuoksua hyvältä. Mut äiti, mistä tää järvi on tähän tullut? Onko tän joku joskus kaivanut? Mistä tää kaikki vesi on tullut? Voiko tää joskus tästä kuivua? Pohdintoja ja ajatuksia. Pienessä viisaassa päässä. Nyt oo äiti hysss. Nyt ollaan hiljaa niin mä otan videoo. Kun noi kaikki linnut laulaa niin ihanasti. Kauempaa järveltä kuuluu joutsenen ääntä. Missä, mä haluun …