Nainen puntarissa

Paksut hiukset. Ei ole. Tuuheat ja tummat ripset. Ei niitäkään. Tummat kulmat. Not. Vahvat kynnet. Juu eipä löydy. Isot tissit. Edes keskikokoiset. Mut kun ei ole, siskoille meni. Suorat hampaat, roikumattomat silmäluomet...mitähän vielä löytäisi "valuvirheitä". Hetkinen...virheitä? Mihin oikein vertaan itseäni? Johonkin mitä en ole? Johonkin, mitä ei edes voi olla olemassa? Onpa typerää ja niin turhaa. Aikuiselle ihmiselle! Noloahan tämä suorastaan on. Aina löytyy joku joka on nuorempi, nätimpi, timmimpi, fiksumpi. Hyvä se on silloin sanoa että ole oma itsesi äläkä vertaa itseäsi muihin.
Meillä suomalaisilla on taipumus vähätellä itseämme. "Ei pidä lasta liikaa kehua, muuten ylpistyy" sanottiin vielä meille 70-luvulla syntyneille. Jos joku kehui, kyllä joku toinen oli mattoa jalan alta vetämässä, ettei nyt ihan piloille menisi kehuista. Kulttuurissamme tyttönä ja naisena oleminen on melkoista rajankäyntiä: ei saa olla liikaa sitä eikä liian tätä. On tutkittu, että tyttöjen itsetunto ja suhtautuminen omaan ulkonäköön heikentyy heidän varttuessaan lapsista teini-ikäisiksi. Huolestuttavaa ja surullista. Tässä meillä tyttöjen äideillä on kasvatussarkaa. Mutta, mites se onnistuu?
Usein myös meillä  naisilla on jonkinlainen kompleksi itsensä kanssa. Aina jokin tuntuu olevan pielessä. Yleensä se on vartalo jossa parjattavaa riittää. Miksi? Onko minäkuvamme jokseenkin häiriintynyt? En ihmettele yhtään. Ympäristön asettamat vaatimukset ja naisen kehoon liittyvät mallit, vähemmästäkin häiriintyy vaikka ei haluaisi. Toki kasvukokemuksilla ja eletyllä elämällä on oma, suuri osuutensa siihen, mitä itsestämme ajattelemme. Mutta vaatimuksia tämän päivän ympäristössämme riittää. Se tapa, miten naiskeho nykypäivänä esitetään (esitellään), on niin vahva, että sehän suorastaan uppoaa alitajuntaan, ainakin hyppää silmille niin lehdistä kuin mainoksista. Ja kun nainen elää ympäristön kaavojen ja odotusten mukaan, hän on mitä luultavimmin eksyksissä oman itsensä kanssa. Ylläripylläri. Eläpä siinä omana, ainutlaatuisena itsenäsi. Elämästä tulee helposti sarja esityksiä/rooleja arjen eri estradeilla; töissä, kotona, makuuhuoneessakin. Näitä ajatuksia jakaa loistavasti Jaana-Mirjam Mustavuori kirjassaan Nainen puntarissa -kuinka tehdä minunkaupat itsensä ja kehonsa kanssa? Kirjassa luetaan naistenlehtiä, katsellaan mainoksia, hikoillaan sovituskopissa, rehkitään kuntosalilla ja laihdutetaan täydellistä naista esittävän kuvatulvan keskellä. ”Mikä saa meidät uskomaan, ettei ruumiimme kelpaa sellaisena kuin se on? Mikä saa meidät uskomaan, että sitä pitää muokata, rääkätä, taivuttaa, vatkata, kääntää, vääntää, leikata ja ommella?”
Olemmeko unohtaneet oikean minämme kun koko ajan tavoittelemme jotain mitä emme kuitenkaan ole? Pitäisi pysähtyä kuulostelemaan itseään ja miettimään: Kuka minä todellisuudessa olen? Niin mutta ei se ole helppoa miehenkään elämä. Painetta pukkaa heillekin, valitettavan usein ihan meidän naisten suunnalta. Mutta miehen puntaroinnin suoritan toisella kerralla. Tämä teksti on jo nyt liian pitkä, kiitos jos jaksoit lukea.

Ps. Oikeasti tästä postauksesta piti tulla kynsiin liittyvä juttu mutta muuttuikin matkan aikana...Ei näillä minun lohkeavilla kynsillä ollutkaan nyt tänään kirjoituksen arvoista osuutta. Olen ihana ja täydellinen minä. Kyllin hyvä nainen, vaimo ja äiti. Siis Minä. Kaikkine ominaisuuksineni.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hampaat raudoissa

Kaverin kynästä: Miten saada sohvaperuna-kotiäiti liikkumaan? Ja miksi?

Minä mikkään blogin kirjoittaja....Tiirinkosken Tehtaalla.