Traktoriakin nopeampi



Kun on tottunut liikkumaan säännöllisesti, alkaa löhölomailu jossain vaiheessa ottamaan kunnon
päälle. Selkä oikuttelee, lonkkaa jomottaa, polviin koskee. Vanhuuden vaivoja, joku sanoisi. Osittain sitäkin. Mutta nämä edellä luetellut "vaivat" ovat elämässäni olleet läsnä jo ennen kuin olen alkanut tiedostamaan lähestyvän keski-ikäisyyteni. Kurissa pystyvät säännöllisellä liikunnalla ja kuntosalitreenillä. Ilman liikuntaa en ole kunnossa. Tai olenhan jossain kunnossa, mutta en siinä, jossa voin hyvin. Kuntoilen, että voisin hyvin ja jaksaisin paremmin. Niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Liikunnan puuttuminen vaikuttaa hyvinkin nopeasti myös mielialaani, ja jos äitinä voin huonosti, huonosti alkaa pian voimaan isompikin porukka.

Tänä aamuna herätessäni enemmän tai vähemmän jumissa päätin, että lähden juoksulenkille. Ja mikäs siinä, alaspäin juoksu kulki helteestä huolimatta. Vähän liiankin mukavasti Converset rullasivat. Fiilistelin kirkonkellojen soittoa, upeita maisemia, lintujen laulua, kukon kiekumista. Tervehdin vastaantulevaa pyöräilijää, jonka matka ei enää taittunut kovinkaan ripeästi. Siitä tulikin mieleeni, että myös minun olisi jaksettava tulla tätä reittiä takaisin. Ja paluumatkahan olisi pelkkää nousua. Kuten vastaantulleelle pyöräilijälle. Ei ole muuta reittiä. Nämä tiedostaen jatkoin kuitenkin matkaani alaspäin koska juokseminen nyt tänään oli niin helppoa etten raaskinut vielä kääntyä takaisin. Hitsit, Converset jalassa, melkoinen tauko viimeisimmästä kuntoilusta ja tämä helle, ja siltikin lenkki rullaa! No, kyllä jossain vaiheessa käännyin. Ja nyt ajattelet, että kävi vanhanaikaisesti, että eukko hyytyi. Mutta ehei, kyllä minä takaisin tänne talolle nousin. Juoksemalla, vaikka tossu ei enää samalla tahdilla noussutkaan. Ja vähän myös kävelin kun ajattelin päästää traktorin ohitseni, mutta kun ei traktorin voimat riittäneet nousussa kovempaan vauhtiin niin pidin etumatkani. Siinä vaiheessa kun aurinkolasini alkoivat valumaan kasvoilta hien voimasta, olisi tauon paikka ollut kohdillaan, mutta en voinut maajussille antaa sitä tyydytystä, että näkisi minun luovuttavan. Varmasti piti muutenkin hulluna helteessä juoksevaa blondia (ei täällä kukaan juokse, hyvä jos käveleekään) joten sai pitää mielikuvansa loppuun saakka. Traktori jäi vasta viimeisessä mutkassa olevaan taloon. Ja minä pääsin perille. Pikkuvarvas kengässä rakolle hankaantuneena. Ironista kyllä, avatessani Facebookin, ensimmäinen viesti sivuillani oli erään naisille suunnatun kuntoilulehden juttu: "Testaa oletko hyvässä kunnossa?" Juu, just testasin, ihan omilla mittareilla. Ja kyllä, olen hyvässä kunnossa! Tämän testin tulos riittää minulle. Ja voin taas jatkaa auringossa makaamista vielä muutaman päivän ajan. Olinhan traktoriakin nopeampi.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hampaat raudoissa

Kaverin kynästä: Miten saada sohvaperuna-kotiäiti liikkumaan? Ja miksi?

Minä mikkään blogin kirjoittaja....Tiirinkosken Tehtaalla.