Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2015.

Miks mä oon tän niminen?

Kuva
Nimen antaminen lapselle herättää monenlaisia tunteita ja ajatuksia. Ei se aina ole helppoa meille vanhemmillekaan, vaikka sukua se tuntuu usein enemmän vaivaavan. Nimeä arvaillaan etukäteen, yritetään saada selville keinolla millä hyvänsä. Ihan kun ei maltettaisi odottaa itse ristiäispäivään saakka. Aikuiset ihmiset ja noin uteliaita. Ja sitten kun nimi on julkaistu, alkaa usein se hetki, jossa suku pohtii, miten ne nyt tuommoisen nimen antoivat, ihan on koiran nimi tuommoinen. Mites se muuten kirjoitetaan tuommoinen nimi? Onko se edes suomalainen nimi? No, se tomu onneksi pian laskeutuu, eikä kukaan myöhemmin enää jaksa päivitellä outoa nimeä. Vaikka vanhempien ihmisten suussa ulkomaalaistyyppisille nimille usein suomenkielinen versio löytyy/vääntyy ja sillä sitten lasta aletaan kutsumaan. Toki rakkaalla lapsella on monta nimeä, sanotaan.

"Mistä te ootte iskän kans keksineet meille nimet? Miten minusta tuli tän niminen?"
"Siskosi sen keksi." Neljävuotias. Istui sa…

Iltasadun aikaan

Kuva
Iltasadun aika. "Nyt sitten joku lyhyt kirja sieltä hyllystä, kello on jo niin paljon, ettei tässä ehdi pitkää lukemaan." Varmaan aika monta kertaa viikossa toistettu lause. Kun on se kiireen prkl nukkumaan mennessäkin. Ja aamulla ensimmäisenä herätessä. No eihän se arjelta varmaan tuntuisikaan, jos ei olisi tuli takapuolessa jo heti klo 7 jälkeen. No mutta tähän iltaan. Kiireellä siis lapsia nukkumaan. Sunnuntai ilta ja aamulla kasin aamuja kouluun menijöillä tiedossa. Paitsi yhdellä kympin aamu. Mut nukkumaan nyt hopi hopi kaikki.

Jostain syystä iltapalaa vedetään kaksin käsin ja kaikki maistuu-tekniikalla. Olenkin ajatellut heittää joskus toistepäin tuon päivällisen ja iltapalan. Että maistuisiko se makkarakastike ja perunat klo 19 jälkeen paremmalta mitä klo 16-17 välillä? Syötäisiinkö niin pitkään, että viimeinenkin potakka kattilasta häviäisi? Ihan tapeltaisiin siitä, kuka sen saa? Tuntuu nimittäin, että mitä tahansa iltapalaksi tarjoaa, kaikki maistuu. Ja lisää pyydet…

Antaa vaiko ei...

Kuva
Antamisen iloa, sitä on sisältynyt tähän syksyiseen viikkoon. Sunnuntaina se antaminen alkoi. Pakkasimme lasten kanssa meille tarpeettomia vaatteita kassiin, joka suuntasi viikolla kulkunsa vastaanottokeskukseen. Toivottavasti pienet ja suuremmatkin villasukat lämmittävät palelevina syksysäinä jotakin kotimaastaan pakoon joutunutta.

On opetettu antamaan. Tai ei sitä ole opetettu, se on ollut aina läsnä. Itsestään selvyys. Lapsena yökylään kaverin luokse lähti viemisinä milloin pullapitkoa, karjalanpiirakkaa tai ruisleipää. Kaikki lämpimiä viemisiä, suoraan uunista. Kun leivottiin, riitti niistä muillekin jaettavaksi. Ja ilahdutti varmasti, niin antajaa kuin saajaakin. Ja koskaan ei perheessämme käyty keskustelua, että kun itse ei vastapalvelukseksi mitään saada. Ei tullut edes mieleen ajatella noin. On opetettu auttamaan. Tekemään työtä yhteisen hyvän eteen. Vaikka olisi se isä joskus voinut ottaa enemmän hintaa vapaa-aikana tekemistään roskakatoksista tai leikkimökeistä. Taisipa mon…

Kätevät emännät

Kuva
Lapsi apuna kodin askareissa. Pienestä pitäen on rättiä annettu käteen. Eivät ole osanneet edes kävellä kun ovat äidin perässä kulkeneet ja siivonneet. Siitä mihin ovat yltäneet. Aina on löytynyt paikkoja, joissa pieninkin on päässyt taidoillaan loistamaan. Rintarepusta käsin ovat imuroineet ja leiponeet, tehneet ruokaa. Ovat siis kasvaneet käteviksi emänniksi, kastikeroiskeiden uhreina.

Muistan erään keskustelun jota  esikoinen 5-vuotiaana kävi 9-vuotiaan serkkupojan kanssa. Keskustelu alkoi siitä, kun poika mietti, ettei oo mittään tekemistä. Tähän 5-v tyttäremme sanoi iloisesti: hei, mä tiedän! Siivotaan! Arvaatte varmaan, mikä oli 9-vuotiaan serkkupojan reaktio. Vaikka kuinka neitimme vakuutteli: "se on oikeasti kivaa! Pyyhitään pölyjä, saat oman rätin, vaikka vihreen ku mun rätti on punainen!" Ei tainnut siivouskauppoja syntyä. Muistan tapauksen kuin eilisen, koska se pysäytti. Pysäytti siksi, että mietin, oikeastiko toi lapsemme aattelee, että siivoaminen on kivaa? Hi…

Suklainen kesäkurpitsakakku

Kuva
"Nam, sä leivot taas jotain ihanaa!" Lapsi purjehtii keittiöön. "Siis mitä toi vihree on?" "Onks ne matoja tossa taikinassa?" "Yök äiti, kerro mitä toi vihree on! Kurkkua?"
Kesäkurpitsaa. "No en kyllä sitten syö! Onko oikeesti pakko laittaa aina jotain outoa mistä lapset ei tykkää?" "Sä aina vaan syöt salaattia ja paistat kesäkurpitsaa. Miks sitä kakkuunkin pitää tunkea?"
Siksi, koska se on hyvää, se on nyt kauden juttu, ja siksi, koska sitä nyt sattuu kaapissa olemaan. Ja siksi, kun nyt tuli mieleeni tämä hyvä ohje vuosien takaa. Ja siksi, kun uuni on just nyt vapaana Karjalanpaistista, joten samalla lämmöllä yksi kakkukin paistuu.
"Onks se muka terveellisempää kun siinä on jotain vihreetä?" No ilimanmuuta! Onhan se :) Hyvällä mielellä siis kakkua poskeen! Ei sen aina niin terveellistäkään tartte olla. Pääasia, että maistuu!

Herkullista sunnuntaita ja iloa alkavaan viikkoon Sinullekin! Tässä ohje. Ihan kuvien kera, …

Ehei, ei vielä!

Kuva
11.9.2015

Olen sanaton. Kerrankin. Hämmentynyt ja ristiriitaisissa fiiliksissä. Käyty paikallisessa "Stokkassa", siinä meidän maalaisten versiossa. Joulua kyllä rakastan, mutta että nyt jo! Mulla on kuulkaas vielä kitkemistä, marjojen keräämistä, viinirypäleet kypsymässä, päärynät myös. En ehdi vielä joulusta intoilemaan. Älkää pilatko joulun odotusta jo syyskuussa. Tää jaksaa kyllä odottaa joulupukkia vielä muutaman kuukauden. Kuvat puhukoot puolestaan. Ne kaikki otettu tänään. Tässä ovat, sekaisin, limittäin ja lomittain toistensa kanssa. Vähän kuten fiilikseni. Ei niin mitään lisättävää. Hyvää viikonloppua!














Metsän kaipuu

Kuva
Metsä. Pelottava ja tuntematon. Susien ja karhujen maa. Älä mene metsään, ettet eksy. Metsätien reunalta älä vaan poikkea syvemmälle. Entä jos kuitenkin? Poikkean metsään. Uskallan. Sukellan sen hämärään. Kuuntelen hiljaisuutta, tuulta. Outojakin ääniä. Ihmettelen värejä, varjoja, muotoja. Kaikkea luonnon luomaa. Olen jo lähellä metsän sisäistä läsnäoloa.


Metsän kaipuu valtaa minut välillä. Ei, en asu metsän reunassa, enkä edes sellaisella alueella missä minun mittapuuni (heh, metsä-sana) mukaan on metsää. "Onhan tässä tämä harju" moni on todennut. No on on. Mutta että metsä. Siis sellainen oikea The Metsä! Synkkä mehtä, humisevat puut, oikeat metän elukat. Ne karhut, sudet, ilivekset. Ei kuulu autojen äänet sinne. Sellaiset metsät, millaiseen Pohjois-Karjalassa varttunut on tottunut.

Kun muutama vuosi sitten tänne etelään muutimme ja nuorin lapsista oli vielä päiväkodissa, olin innoissani kun päikystä ilmoitettiin, että "ensi viikolla meillä on sitten metsäretki!"…

Lapset ja pakolaiskeskustelu

Kuva
Siellä se vilahti. Pieni hukkunut lapsi poliisin käsivarsilla. iPadin ruudulla uutisia lukiessani. "Hei äiti, näiksä ton? Mikä kuva se oli?" Jostain syystä en sivuuttanut aihetta kuten yleensä. Lapsille kun on helppo kuitata "äh, ei se mitään ollut" ja klikata toiselle sivulle. Ja näin on aiheesta päästy. Ilman, että aikuisen tarvitsee selittää ja selventää, silotella totuutta. Toki hyvin harva lööppi tai kuva on lapsille tarkoitettu joten "nää on aikuisten uutisia" perustelut ovat riittäneet. Mutta nyt en klikannut aiheesta pois. Jostain syystä niin en halunnut tehdä. Yhdessä katsottiin kuvaa ja keskustelu aiheesta Pakolaiskriisi alkoi. Sillä tasolla, kuin 7- ja 11-vuotiaiden kanssa aihetta pystyy käsittelemään. Ei mitään pelotteluja vaan lapsentajuisesti aiheesta puhuttiin. Turvapaikan hakemisesta, avun tarjoamisesta, auttamisesta yleensä. Ja siitä, Miks? Niitä kysymyksiä riitti.


"Mua harmittaa. Ne pakolaiset. Kun niitten lapsia ja äitejä kuolee. K…

Liikenne-raivotar

Kuva
Liikenneturvallisuus. Siitä ovat lööpit huutaneet tämän alkusyksyn aikana, eikä turhaan. Paljon ikäviä uutisia on riittänyt ja ne kaikki tapahtuneet ihan turhaan. Ensi viikolla vietetään sopivasti liikenneturvallisuusviikkoa, aiheena tarkkaamattomuus liikenteessä. Tärkeää settiä, myös muillekin kuin koululaisille. Itsekin koen piston rinnassani. En ole aina tarkkaavainen enkä skarppi. Kun ajoin työmatkaa joka arkipäivä 42km/suunta, myönnän, että aika monta matkaa meni "sumussa". Siis mites mä oon jo tässä? Mitenhän mä ajoin sen yhden kohdan, jossa oli 60km/h rajoitus? Apua. Ei mitään mielikuvaa ja silti oon jo tässä menossa! Jep. Kun rutinoituu, näköjään ajattelukin turtuu. Ihan omissa ajatuksissa matka autonratissa taittui nopeasti. Suurinosa matkasta oli metsätaipaleista maantietä, joten jalankulkijoista ei ollut pelkoa. Metsän eläimiäkään ei juuri näkynyt, joku peura joskus vilahti, metson vuoksi jarruteltiin muutaman kerran. 12-vuotisen työmatka-ajon aikana suurin onnet…

Onks tukka hyvin?

Kuva
"Ai, siis oot menossa kampaajalle? Miks ihmeessä? Kannattaako? Eihän noissa oo mitään vikaa!  Ei sitten mitään ihmeellisiä kikkailuja eri värien kanssa, muistat kans. Vaaleet on hyvät." Mies. Varmaan raukka joskus traumatisoitunut emäntänsä kuontalosta, vaikkakin 80%:sti olen tämän 20-vuotisen yhteiselomme aikana tältä näyttänyt.

Tampereella asuminen sai kyllä vähän radikaalimmaksi hiusten suhteen. Astelin (n.14v sitten) lähes takapuoleen yltävällä Eloveena-lookilla uuteen kampaamoon, jonka nimi oli Idea. Oikeasti, se oli sen niminen paikka. Ajattelin, että no tuolta jos mistä saan tooosi hyvät ideat ja tyylikkyyttä kehiin. Ollaanhan sitä ny Mansesterin ytimessä, Joensuusta juuri muuttaneena. Siinä sitten kampaajan tuolissa istuessani olin äkkiä kolmen kampaajan villien ideoiden ympäröimänä. Ei, eivät olleet niitä sadun Haltijatar-kummeja (elleivät Prinsessasta Pahatarta tahallaan halunneet tehdä...). Kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että lyhyt polkkatukka ja tumma väri sinn…