Ooppa rehellinen!


Itsensä huijaaminen. Vai toisten puijaaminen. Totuuden kaunistelu. Mitä lienee. Törmäsin jossakin artikkelissa tässä taannoin aiheeseen, kuinka moni kaunistelee, parantelee, no kansankielellä sanottuna valehtelee esimerkiksi vapaa-ajan liikkumistaan. Annetaan ymmärtää, että ollaan hirveen aktiivisia ja reippaita, klikkaillaan facebook päivityksiin sijainniksi "kuntosali" vaikka todellisuudessa just tänään sinne en viitsinytkään lähteä. Pidennellään juostuja lenkkimatkoja ja hästägein kerrotaan kuinka  #hikivirtaa#huippufiilis#enkattehty#naillamennaan#. Mutta kun täytyy pitää reippaus yllä. Ei sovi repsahtaa. Voihan sentään! Mikä meitä ihmisiä vaivaa, ettei voida rehellisesti myöntää, että tänään EI vähempää voinut kiinnostaa kuntoilu, joten jäin kotiin syömään pullaa? Kuka meitä valvoo, kenelle ollaan tilivelvollisia?


Joskus kesällä luin postauksen, jossa kirjoittaja kertoi törmänneensä kaupassa kaikkien treenaajien äitiin, Juttaan. Kirjoittaja oli ollut kaupassa laittamassa suklaapatukkaa ostoskoriin, mutta Jutan nähdessään hän olikin vaihtanut patukan terveellisempään vaihtoehtoon. En nyt muista mihin, mutta olkoon nyt vaikka porkkana. Siis herranen aika sentään. Veikkaanpa, ettei Jutta G kierrä kaupoissa kyttäämässä ihmisten ostoskoreja! Ruokaa se hänkin tarvitsee ja sitä varmasti ensisijaisesti kauppaan tulee hakemaan. Mutta vautsi mikä voima ja valta! Kannattaisi kauppojen hankkia pahvisia Juttia seisoskelemaan vaikkapa nyt kaalilaarien äärelle niin jopas lähtisi ostoskoreihin niitä herkkuja, että varmaan kesken loppuisivat. Oikeastihan tuollainen pahvihahmo pitäisi seisoa karkkihyllyjen edessä, mielellään tiukka ilme kasvoilla, mutta sitähän kauppias ei tee, vaikka nimenomaan sitä me ihmiset kyllä välillä tarvittaisiin. Kyllä minä ainakin tottelisin. Sen kerran kun karkkia tekisi mieli.

Tänään täällä kotona flunssaa sohvanpohjalla potiessa teki. Hetken mietin, että jospa lähtisin pyörällä kauppaan hakemaan suklaata. Ei. Ei voi talosta poistua jos on sairaslomalla. Aatelkaa nyt, jos joku näkisi. Siellä se oli. Sairaslomalla kaupan karkkihyllyllä. Ihan terveeltä vaikutti. Suklaankiilto silmissä. Miehelle ajattelin tekstiviestiä laittaa mutta en laittanut. Ei toisi kuitenkaan. Lapset ovat reissussa, joten niitäkään ei voi tässä hädässä suklaa-muuleina käyttää. No millä korvasin suklaan? Ihan syömällä rahkaa ja mansikoita. En huijaa. Oli välipalan aika. Ja yleensä kyllä syön ihan terveellisesti ja tiedän, mitä kroppani vaatii pysyäkseen kunnossa. Ja tiedän myös, mikä on tuon suklaanhimon takana, enkä antanut sille just nyt periksi.

Kerran kuntosalin pukuhuoneessa kaappia avatessa näin kaapinhyllyllä käärepaperin. Kaikenlaista roskaa tuppaa toisinaan pukukaapeista löytymään mutta koskaan aiemmin en ollut törmännyt Fazerin siniseen patukkakääreeseen. Välittömästi reaktioni oli että TÄH? Miten joku voi syödä kuntosalilla suklaata? Mietin, että söiköhän se sitä tänne tullessaan vai treenin jälkeen? Jotenkin harmitti sen suklaansyöjän puolesta. Olis edes kotonaan herkutellut. Tai vienyt roskat mukanaan. Mutta että paikassa, jossa kuntoillaan. Jossa sitä suklaata pyritään kropasta sulattelemaan. Tai jos nautti patukan palautumistarkoituksessa niin saattoipa kompensoida treeninsä patukalla. Juu, ei ollut proteiinipatukka eikä muukaan edes pikkaisen aiheeseen liittyvä patukka. Ihan oli sitä itteensä. Toki täytyy muistaa, että jokaisella on omat syynsä miksi kuntoilevat. Siksi en lähde patukan popsijaa tuomitsemaan valinnastaan. Kai se hetkellinen suklaanmaku suussa toi sitten kieltäytymistä suuremman nautinnon...Todennäköisesti myös vähän myöhemmin jonkinasteisen ketutuksen, johon toki aina voi vetää lisää suklaata...

Mutta, toki onhan se nyt tervettä sallia itselleen ne suklaapatukat, pullat tai muut herkut, aina silloin tällöin. Totaalikieltäytymiseen en usko ja armollinen itselleen pitää olla. Omalle rakkaalle itselleen. Jos se vaatii sitä suklaata niin siitä vaan. Sitten taas ryhtiliikettä kehiin. Kyllä minä täällä pullaa ahkerasti syön ja sen tietää kaikki. Ja suklaakin maistuu, levyllisen tuhoaminen itsekseen ei ole ongelma. En peittele pullapostauksia, mutta valitettavasti aktiivista liikkumisen postausta joudun rajoittamaan. Vaikka niin fiiliksissä sitä joskus jakaisi toisillekin, että energiaa ja tsemppiä sinunkin päivään täältä jostain liikunnan endorfiini-landiasta! Mutta ei. Se herättää kuulkaas pahaa mieltä. Ainakin niissä, jotka eivät näitä kiksejä liikunnasta tavoita. Jos päivittäisin tilaksi baari-illan kavereiden kanssa niin, johan tykätään! "Asiaa, siellä se ryyppää, äiti, opettaja... " On tää hullua! Bile-postaukset eivät herätä lainkaan niin negatiivisia tunteita kuin liikunta-pläjäykset! Mitä tästä voimme päätellä meistä ihmisistä? Voitte miettiä itseksenne. Minä vaivun taas sohvanpohjalle miettimään tätä sairastamisen turhauttavaa olemusta, yrittäen löytää siitä edes sen pienenkin positiivisen näkökulman...




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hampaat raudoissa

Kaverin kynästä: Miten saada sohvaperuna-kotiäiti liikkumaan? Ja miksi?

Ranskan matkailua 8-v kertomana