Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2015.

Tavallinen tyttö

Kuva
Leppoisa lauantai, monenlaista mukavaa puuhattu. Lapset olleet tahoillaan yökylässä ja nyt kaikki noudettu kotiin. Kivat kylättelyt takana, pientä ahdistusta arkeen paluusta havaittavissa. Kiukkua, nahistelua, sanailua, ärsyyntymistä. Tosin noita kaikkia on tässä talossa syksyn aikana havaittu enenevässä määrin murkkuiän nostaessa päätään. Luoja auta tässä asiassa tätä äitiä. Mutta se olkoon toisen päivän aihe se.

Saunassa lasten kanssa pienempi itkee ikävää. Olisi tahtonut olla vielä ihanan Niina-tädin ja pienen serkku-vauvan luona pidempään kuin vain yhden yön. Isompi tuskailee lauteilla vieressä, että mitä se nyt tollaista itkee. Kunnes aloittaa pienemmän poistuessa pesulle. "Mä en jaksa. En jaksa. Minä en jaksa." Niinku mitä et jaksa? "Mitään. Koulua." No mikä siinä koulussa nyt on sellaista, mitä et jaksa? Tiedustelen. Ja itku alkaa. "Mä en jaksa aina olla se, joka järjestää kaikkea. Mä en jaksa koko ajan olla vastuussa kaikesta. Oppilaskunnasta, discon …

Voi tårttuni mun

Kuva
Uusia muotoja tortulle, sille tähtiversiolle, jälleen tänä vuonna lehdissä ja telkkarissakin esitellään. On enkeliä, kukkaa ja snautseria. Ootte varmaan huomanneet. Ihan löytyy netistä videoitakin, miten sellaisia erikoisempia torttuja osaat sinäkin tehdä. Ja kun sitten ihan itse jonkun uuden mallin loihdit, niin jaa oitis se muillekin. Sosiaalisen median tehokkuus käyttöön, jee. Ihan blogiinkin kannattaa laittaa jos ja kun niistä nättejä sattuu tulemaan. Hyvillä bloggaajilla aina onnistuu. Niin nättejä että.

Olen niin perinteisen perinteinen, että meidän perheessä joulutorttu on sen tähden näköinen ja piste. On testattu, se kukka ja enkeli mutta kyllä se vaan tämä sakarainen versio luumuhillolla on se paras meijän suuhun. Nyt tänään avatessani ties kuinka monetta lehtitaikinakiloa tälle syksylle, ajattelin poiketa tutusta ja turvallisesta torttumallista ja kokeilla tuota suosittua snautseria. Vaikka en koiraihminen olekaan, niin kyllä sen snautseriksi tunnistin. Siis siitä ohjeesta.…

Pehmo piparit

Kuva
Hamstraaja täällä iltaa. Nimittäin Joululehtien hampsteri. Iltojen hämärtyessä (tai ainainen hämäryyshän se on tähän vuoden aikaan mutta...) ja silloin kun ehtii niin mikäs sen mukavampaa kuin kaivautua sohvannurkkaan ja lukea ihania Joululehtiä. Niiden upeita ideoita, "tätä vois kokeilla" -reseptejä ja "tätä teenkin nyt heti"-ohjeita. Tähän viimeiseen törmäsin tänään iltapäivällä, kun sohvalle itseni olin asetellut.  Nousta piti ja käydä vatkaimen kimppuun. Ja tässä teillekin ohje, vassoguud. Löytyy lehdestä "Kaikkien aikojen Joulu Herkut". Siitä tänä vuonna ilmestyneestä.


Pehmeät piparkakkupalat
2 kananmunaa 1,5 dl fariinisokeria  50 g sulatettua voita 0,5 dl öljyä 2 3/4 dl vehnäjauhoja 1/2 rkl leivinjauhetta 1/2 rkl kanelia 1/2 rkl vaniljasokeria 1 tl inkivääriä 1/2 tl neilikkaa 1/2 tl pomeranssin kuorta 1 dl maitoa

1. Vaahdota munat ja sokeri. Sulata voi. Sekoita munaseokseen voi ja öljy. 2. Sekoita keskenään jauhot, leivinjauhe ja mausteet. 3. Lisää jauhoseosta …

Lasten stailaama

Kuva
Kaverilta haaste tälle päivälle. Kiitos Tanja :) Lasten oikeuksien päivän kunniaksi. Kansainvälinen Anna lapsesi pukea sinut-päivä. Ja minähän annoin. Eilen illalla toimeksianto tehtiin. Isomman reaktio: "Joo, me katotaan sulle niin hirveet vaatteet ja ne on sitten sun vaan puettava!" Jep, sopii mulle mutta sopiiko sulle, että äiti tulee sua moikkaamaan siellä koulun konsertissa? "Ai niin joo..." Älä toki anna sen vaikuttaa, puen kyllä mitä te valitsette! Vaatehuoneessa viivyttiin tovi. Etsittiin vaatteet töihin, kuntosalille sekä yöksi. No niin, valmista. Saat tulla katsomaan.

Pinossa työvaatteet. "Me valittiin sellaiset, mitä sä et oo pitkään aikaan käyttäny." Juu, huomasin. Sieltä oli löytynyt kulahtanut, aavistuksen kellertäväksi muuttunut neuletakki. T-paita osittain irronneilla timanttikoristeilla sekä lököhousut. Pienempi oli halunnut valita alusvaatteetkin. Niin oli over-size rintsikkaa kaivettu kätköistä ja samaa väriä alushousua. Ja pilkulliset…

Oikee vai ei?

Kuva
Koulun hälytyskellot soivat. Hetkinen, mikäs tää nyt on? Onko tää oikea hälytys vai testi? Harjoituksenhan piti olla vasta myöhemmin. On se mulla kalenterissakin ylhäällä. "Ei tää ope oo oikee hälytys. Vai onko?" On tai ei niin poistuttava on. Ohjeiden mukaan ja ilman paniikkia. Niin, ja ripeästi kuitenkin. Nyt et jää niitä kaulaliinoja kaulaasi virittämään vaan ripeästi takki niskaan ja menoksi. Osa oppilaista puuttuu, ovatkohan vielä syömässä vai vessassa vai matkalla luokkaan? Tämmöisellä tavalla ei ollakaan harjoiteltu, että ihan kaikille yllättäen hälytys tulee. Aina jossain määrin on tiedetty asiasta ja jollain tasolla odotettu kellojen pärähtämistä. Joku porukka joskus ollut ihan takit päällä odottamassa, että milloin. Tänään oli toisin. Ei tiedetty ja ihan oma jännittävä aspekti tuli mukaan tähän hommaan. Hyvä niin. Totuttu nimittäin, että "tää on vaan harjoitus" ja tuudittauduttu siihen. Mutta, hienosti sujui tänään suuren koulun tyhjentäminen, vaikkei ha…

Kouluun pelastettu

Kuva
Viikonlopun pyörälenkki loppumaisillaan. Ekaluokkalainen pysähtyi entisen päiväkotinsa portille.
"Pe-las-ta...pe-las-ta-mut. Pelasta mut. Äiti, tässä päiväkodin portissa lukee, että pelasta mut!" 
"Nyt otapa kuule kameralla ukille kuva ja kirjoita että KYLLÄ, tämä tyttö se on tuolla ollut ja nyt se on pelastettu!" Voi naurua sentään. Ihan pokkana, tosissaan, topakan jämynä tyttö selitti lukemaansa. Ja kun kerta siinä portissa noin lukee ja ite sen osasi lukea niin tottahan se on. Mitä siinä naurat.
"Tää on tässä siks, että aikuiset muistais tulla ajoissa lapsiaan hakemaan päikystä." Tämä oli selitys kun tiedustelin, että miksihän päiväkodin portissa nyt näin lukee. Ihan hyvä selitys. Monelle vanhemmalle varmaan aiheellinenkin muistutus pitkiksi venyneistä hoitopäivistä. Palasimme kyltin sanaan. Hitaasti alusta alkaen lapsi aloitti lukemisen: "Pe-las-tus-tie. Pelastustie. Ai, se olikin pelastustie. Mutta kyllä se vähä niinku samaa tarkoittaa, pelasta mut…

Pysähdys

Kuva
Aamun pysäyttävä uutinen Pariisin tapahtumista. Pyörinyt mielessä koko päivän. Ei kadonnut pullataikinaan eikä poistunut treenihien mukana. Oli läsnä kauppareissulla jouluvalo-ostoksilla, pihalla valoja viritellessä. Ensimmäisiä joululahjoja paketoidessa. Lasagnea valmistaessa. Varmaan pysyy mielessä illan viimeisinä tunteina. Ei voi käsittää. Hiljaiseksi vetää. Niin hiljaiseksi, että tällä hetkellä ei ole mitään järkevää sanottavaa. "Eihän se nyt meitä kosketa, Suomessahan me ollaan!" Kyllä se vaan koskettaa. Ei ole kiinnostanut kurkkia facebookista kenenkään päivityksiä. Ihan tuntuvat nyt kaikki toissijaisilta asioilta. Sen verran aamulla naamakirjaan kurkkasin, että tätä aihetta useat päivitykset koskivat. Niin osaaottavassa mielessä kuin myös "tää oli niin arvattavissa"-angstin kera. Syyttelevät sormet helppo heilauttaa johonkin suuntaan, tuomita ihan kaikki muualta tulleet tähän osallisiksi. Että neulokaa vaan niitä villasukkia! joku puuskaisi. En jaksa lukea …

Pyykit ja kuilu

Kuva
Tiedättekö ne upeiden talojen kätevät pyykkikuilut? Ne, joita pitkin voi yläkerran huoneesta pistää tulemaan alakerran kodinhoitohuoneeseen tai vastaavaan paikkaan pesuun menevät vaatteet? Tosi näppärä sellainen. Menee kerralla pyykit oikeaan osoitteeseen, tai siihen ainakin on arkea helpottava kuilu rakennettu. Tiiä sitten käytännössä, että toimiiko. Mutta, sellainen on kuulkaas nyt tullut meillekin. Tai on se jo ollut pidempäänkin käytössä, mutta jostain syystä sen olemassaolon huomaan toisina päivinä paremmin kuin toisina. Ite en sitä kyllä ole käyttänyt (paitsi muutaman kerran) mutta lapset sitä päivittäin käyttävät. Käyttö ajoittuu yleensä iltaan.

Riippuen missä kohtaa kuukaudessa ollaan menossa, sen pyykkikuilun käyttö suoraan sanottuna saattaa vituttaa. Kenessäkään muussa meidän perheenjäsenessä se ei herätä samanlaisia tunteita. Ei näytä herättävän niin minkäänlaisia tunteita. Sinne tippuvat likaiset vaatteet hups tuosta vaan, ja sen jälkeen kukaan ei niitä edes huomaa.  Pait…

Kärtsy emäntä...

Kuva
Keskiviikko. Itselleni "tästä kun selviää niin voi vähän huokaista" etappi viikossa. 8h opetusta ja kiireellä kotiin ruokaa laittamaan, että ehtii kuskata lasta harrastuksen pariin. Ja sinne ruokakauppaan. Se päivä viikossa, että jääkaapista tarjoillaan ei oota. Tänään sen verran ripeästi syntyi perunamuussit ja uunilerssit, että samalla uunin lämmöllä heitin tulemaan pannaria. Kätsy emäntä siis ajatteli näppärästi iltapalaksi tarjoavansa kauan vinguttua pannaria. Tässä kun se oheistuotteena samalla syntyy. Siellä se uunissa paistui ja mitä teki emäntä kun oli saanut astianpesukoneen ladattua? Havahtui, että tässähän on 15 min aikaa istua sohvalle uuden Kotivinkin pariin. Ja sinne ahterinsa peruutti. Pienin lapsista katsoi vieressä lastenohjelmaa, isompi soitti pianolla "Pidä huolta"-biisiä. Vau. Tässähän on niin lokoisaa olla pitkän työpäivän päätteeksi. Mikä sopu ja rauha. Mutta nyt pitää lähteä sinne harrastusreissulle, että hopi hopi pianisti. 
Ja sitten. &quo…

Voihan auto!

Kuva
Auton pesu. Ylipäätään sen siisteydestä huolehtiminen. Ei kuulkaa vois vähempää kiinnostaa. Auto on minulle väline siirtyä paikasta A paikkaan B. Ei esittelyväline eikä statussymboli. Merkillä ei niin väliä, kuhan se on Honda. Värilläkään ei suurta merkitystä, mutta musta sen olla pittää. Imuroin auton vissiin kerran vuodessa, kesällä. Isäni luona. Täällä kotona se on liian monimutkaista, jatkojohtojen kanssa pelaamista. Ei jaksa. Käytän autopesulassa muutaman kerran vuodessa, tai pesen auton mökillä, siellä isän luona. Häneltä kun löytyy kaikki tarvittavat välineet ja aineet. Tässä autoasiassa omena on kyllä niin kauas puusta pudonnut, isäni auto nimittäin on aina puhdas ja kiiltävä. Lapseni sanookin, että ukilla on puhtain auto, mitä hän on koskaan nähnyt. Onneksi meidän auto on musta, antaa vähän anteeksi. Tai näin ainakin kuvittelen.

Käytin autoa pesulassa viikko sitten. Tänään se näytti takaosastaan siltä, ettei ole pesua nähnytkään. Tätä tuskailin lapselle, kun ajoimme ruokakau…

Isi ja avainnaulakko

Kuva
Isänpäivä sieltä lähenee. Lahjoja vai ei? Vai "riittääkö" kortti? Opettajat vinkkilaarien äärellä, että mitähän kivaa sitä oppilaat askartelisivat. Ja sieltähän ne löytyy. Avainnaulakot, avaimenperät, muistilapputelineet. Voi saakeli sentään. Ihan oikeasti. No, onhan ne lasten pikkukäsin tehtyjä mutta nyt se isompi käsi pystyyn, että kuka oikeasti ruuvaa ne lasten askartelemat työt kiinni seinään? Minä en. Sinne menevät, kaappiin ja laatikoihin. Oltuaan toki hetken esillä ja ihastelujen kohteena. Kunnes sitten jonkun vuoden päästä löytyvät ja hellanlettas, että on ihana. Ihana, ollut siellä laatikossa.

Ymmärrän lasten antamisen ilon. Ne innokkaat kädet, jotka aikaisin juhla-aamuna melkein itse pakettia ovat avaamassa. Kun ei millään malta odottaa, että isä lahjan näkee. Ja se kutkutus, sipinä ja supina, kun on kilvan äidille kuiskittu, mitä jännää ollaankaan pakettiin askarreltu. Ja että ei saa kertoa isälle. Ja että mä laitan tän hyvään piiloon, ettei isi vaan löydä ennen …

Juhlapäivä. Blogilla meinaan.

Kuva
Se olis just tänään 6 kuukautispäivä blogilla! Puolivuotta sitten lähdetty tutustumaan bloggailun maailmaan ja ylipäätään tähän bloggerohjelman käyttöön. Ihan ite oon harjotellut, välillä kironnu, välillä hihkunut, että osasinpas! Uuden edessä ihan nöyränä oltu ja monesti todettu, ettei se kone tee itestään mitään, ihan se on oma sormi joka klikkaa vääriä nappuloita.

Kuusi kuukautta, aika monta tekstin tynkää. Joukossa niitä heikkoja lenkkejäkin, muutaman kerran harkinnut ne delete-napilla poistettavaksi. Mutta vielä saaneet olla. Tekevät hiljaisen poistumisen sitten jossain vaiheessa. Kukaan niitä muista. Kikkailua tän ohjelman kanssa kyllä on saanut harrastaa. Ei ihan samalla tavalla toimi ipadilla taikka mäkillä. Leikkaa liimaa kopioi. Se toimii aina. Tässäkin yhteydessä. Ja onneksi tuolta netistä löytyy usein ratkaisu ongelmiin. Kun vaan osaa oikealla nimellä hakea.

Hirveän kiitollinen ja onnekas olen, että joku on myös innostunut lukemaan tätä blogiani. Tuttuja osa mutta suuri j…