Isi ja avainnaulakko


Isänpäivä sieltä lähenee. Lahjoja vai ei? Vai "riittääkö" kortti? Opettajat vinkkilaarien äärellä, että mitähän kivaa sitä oppilaat askartelisivat. Ja sieltähän ne löytyy. Avainnaulakot, avaimenperät, muistilapputelineet. Voi saakeli sentään. Ihan oikeasti. No, onhan ne lasten pikkukäsin tehtyjä mutta nyt se isompi käsi pystyyn, että kuka oikeasti ruuvaa ne lasten askartelemat työt kiinni seinään? Minä en. Sinne menevät, kaappiin ja laatikoihin. Oltuaan toki hetken esillä ja ihastelujen kohteena. Kunnes sitten jonkun vuoden päästä löytyvät ja hellanlettas, että on ihana. Ihana, ollut siellä laatikossa.

Ymmärrän lasten antamisen ilon. Ne innokkaat kädet, jotka aikaisin juhla-aamuna melkein itse pakettia ovat avaamassa. Kun ei millään malta odottaa, että isä lahjan näkee. Ja se kutkutus, sipinä ja supina, kun on kilvan äidille kuiskittu, mitä jännää ollaankaan pakettiin askarreltu. Ja että ei saa kertoa isälle. Ja että mä laitan tän hyvään piiloon, ettei isi vaan löydä ennen aikojaan. Ehdottomasti olen sitä mieltä, että juhlistaa täytyy. Juhlahetkiä elämässä ei ole koskaan liikaa. Ehdottomasti olen myös askartelun puolesta puhuja, vaikka en kotonani jaksa katsella silkkipaperi-hile-paperisilppu-liimaa siellä täällä-osastoa. Lasten luovuus ja omasta kädentyöstä iloitseminen, tärkeitä juttuja kaikki. Ja tunnetusti se luovuus lisääntyy tuhlaamalla sitä askartelu-sälää. Eikä toki me aikuiset olla sen esteenä. Eihän?


Mutta... Vuodesta toiseen isänpäivälahjojen "ideointi" ei ole kovinkaan pitkälle jalostunut. Ei, vaikka kuinka ovat kollegat päänsä yhteen lyöneet ja uutta sukupolveakin on kehiin astunut. Avaimenperä on saanut muotoa jos toista, avainnaulakko siinä rinnalla. 8 lapsisen ystäväni perheestä löytyy yksi jos toinenkin avainnaulakko. Varmaan taas tänä vuonna uusinta hottia availlaan samasta kapistuksesta. Että onko tarpeen? No ei todellakaan ole. Kyse ei ole nyt lapsista vaan katseen suuntaisin meihin kasvattajiin, jotka lahjaideansa tarjoilevat melko valmiiksi pureskeltuina oppilaille. Oppilaathan tekevät mitä ope käskee tekemään. Ooppa siinä sitten luova omien ideoittesi kanssa. Ai niin, mutta eihän sulta edes kysytty. Kun se on nyt tää kenkärenki mikä tehdään. Ja tämä on totta. Sellaisen kerran yksi porukka lahjaksi askarteli. Eivät tienneet lapset työtä aloittaessaan, että mikä v***n kenkärenki. Piti minunkin googlettaa ja varmistaa, että onko siitä tullut joku uusi malli vai puhutaanko nyt samasta asiasta ollenkaan. Historian havinaa hemmetti. Oli yksi vaari sellaista toivonut niin pistettiin koko sakki tekemään.


On isänpäivä tohinoissa oppilaiden itkujakin kuivailtu. Eroperheiden lapset ovat postittaneet lahjojaan. "Entä jos isä ei tykkääkään tästä?" "Ei se koskaan oo  tykänny niistä mitä mä oon askarrellu." Niin. Olipa se lahja mikä tahansa vessapaperi-kynäteline, on se lapselle merkittävä ja tärkeä. Itte tein isälleni. Joku isätön vaarille. Kerran toteutimme luokassa isänpäivälahjan niin, että kukin sai tehdä/antaa isälle sen mitä tahtoo. Lähdimme ideoimaan tältä pohjalta. No joku tietysti halusi antaa auton. Mietimme sen mahdollista toteuttamista. Lopputulema oli se, että oppilas antoi auton omista pikkuautokokoelmistaan. Toi sen koululle ja paketoi. Oli valmis omastaan luopumaan, isän vuoksi. Kukapa ei. Yksi halusi antaa keksejä. Niitä sitten leipoi. No, näin pienluokan opena helppo toteuttaa "toiveita", ymmärrän tilanteen toki isompien luokkien kohdalla. Ja myös kustannuspuolen. Ymmärrettävästi lahjojen käytetyimpiä materiaaleja ovat puu, kivet, kävyt ja naulat. Narut ja langat myös usein suuressa roolissa. Ja ne saakelin vessapaperitötsöt. Että niistä sitten lahjaa kehiin. Niin nättiä kun pystyt. Sellaista, että emännän esteettinen silmäkin sen seinällään sietää vielä seuraavallakin viikolla. Seuraavasta vuodesta ei voi enää mennä sanomaan mitään. Haastetta siis riittää. Jos lahjan käytettävyyttä ylipäätään tarvitsee miettiä.

Pysyttelen jatkossakin "vain"  korttiaskartelussa tai jos lahjaosastoa tarvitaan niin sitten liikutaan syötävien tai poltettavien lahjojen parissa. Sori vaan huoltajat. Avainnaulakkoa ette saa. Piste.






Kommentit

  1. Hyvä hyvä!! Säästyy edes muutama perhe tänä vuonna niiltä älyttömän turhilta jutuilta. Vaikka kyllä meillä on edelleenkin käytössä yksi lapselta isänpäivälahjaksi saatu avaimenperä!! =) (Se on hieno, yksinkertainen, puinen sileäksi hiottu palanen.) Ja käytössä on myös yksi vohvelikankainen pyyhe.

    Onhan se niin, että lapsen askartelut on oltava sillä hetkellä maailman suurimpia aarteita, kun ne niitä antaa, mutta totuus on sekin, että kyllä ne useimmiten on ihan turhanpäivisiä juttuja. Ei ole kivaa miettiä omatunto kolkuttaen, että "jokohan tän voi heittää roskiin, muistaako ne tän, ettiikö ne tätä heti huomenna, eihän ne vaan huomaa tätä tuolta roskiksesta..."

    Mä en rehellisesti sanottuna ole säilyttänyt kovinkaan montaa lasten tekemää juttua. Olen taatusti monen ihmisen mielestä täysin tunteeton, mutta no, ei voi mitään.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Heli kommentistasi! Onneksi tänä päivänä voi halutessaan napata kuvia lasten töistä ja sillä tavalla arkistoida ja säilyttää muistoissa lasten taiteilut. Onhan se selvää, ettei kaikkea voi säästää. Ellei sitten omista ylimääräistä säilytystilaa ;)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ajatuksien vaihtoa:

Suositut tekstit