Pysähdys

Aamun pysäyttävä uutinen Pariisin tapahtumista. Pyörinyt mielessä koko päivän. Ei kadonnut pullataikinaan eikä poistunut treenihien mukana. Oli läsnä kauppareissulla jouluvalo-ostoksilla, pihalla valoja viritellessä. Ensimmäisiä joululahjoja paketoidessa. Lasagnea valmistaessa. Varmaan pysyy mielessä illan viimeisinä tunteina. Ei voi käsittää. Hiljaiseksi vetää. Niin hiljaiseksi, että tällä hetkellä ei ole mitään järkevää sanottavaa. "Eihän se nyt meitä kosketa, Suomessahan me ollaan!" Kyllä se vaan koskettaa. Ei ole kiinnostanut kurkkia facebookista kenenkään päivityksiä. Ihan tuntuvat nyt kaikki toissijaisilta asioilta. Sen verran aamulla naamakirjaan kurkkasin, että tätä aihetta useat päivitykset koskivat. Niin osaaottavassa mielessä kuin myös "tää oli niin arvattavissa"-angstin kera. Syyttelevät sormet helppo heilauttaa johonkin suuntaan, tuomita ihan kaikki muualta tulleet tähän osallisiksi. Että neulokaa vaan niitä villasukkia! joku puuskaisi. En jaksa lukea yhtään tämmöistä kaveripostausta, sori vaan. En peukuttele enkä kommentoi. Syyllistäminen ei auta ketään, sillä ei parempaa maailmaa saada aikaiseksi. Millä sitten, sitä en tiedä. Jos tietäisin, tietäisivät sen muutkin. Nyt tiedän vaan sen, että on oltava onnellinen siitä, mitä on. Omista rakkaistaan. Huomenna saatellaan yksi rakas matkalle Eurooppaan. Pelolle ei anneta valtaa. Sillä kuitenkin maailmassa on edelleen enemmän hyvää kuin pahaa.