Joulufiilis katkolla



Loppui se joulufiilistely hetkeksi. Katkesi arki ja kiire kerralla. Ainakin se arki. Kiirettähän sitä aina näköjään riittää. Nytkin jalat rakoille saakka teputettu menemään, fitbitit ja polarin loopit paukkuen. Semmoista se on meillä miehen kanssa tämä kahdelleen reissaaminen. Kun on aikaa muutama päivä niin kaikki paikat ehdittävä näkemään ja kokemaan. Me kun harvoin palaillaan samoihin matkakohteisiin (paitsi Nizzaa ei lasketa). Nähtävää maailmassa riittää, joten uusia seikkailuja kohti suunnataan. Mutta niin vaan herätyskello se aamulla herättää näin lomallakin. Ettei vaan vahingossa liikaa tulisi nukuttua. Laiskuutta semmoinen. Kaupunkikohteessa ollaan, Istanbul tutkimisen ja tutustumisen alla. Nyt ihan ens alkuun myönnän, että olen jonkinlaisen asennevamman omaava henkilö. Nimittäin tätä maata kohtaan. Aina ollut. Ei ole kuulunut "must see" -listoilleni. On sillä listalla kyllä muitakin maita. Vaikka hyvä on ihmisen vähintään kerran vuodessa matkustaa paikkaan, jossa ei aiemmin ole käynyt, en ihan mihin tahansa tahdo reissata. Tästä aiheesta kesäkuussa taisinkin jonkun postin kirjoitella, joten en palaa aiheeseen enempää.

Mutta että Turkki. Ja just nyt. Tämmöisenä ajankohtana. Lähtöämme kahta päivää aiemmin pommia räjähteli jossain päin kaupunkia, ja moni kavereistani piti meitä kahjoina, kun kuulivat, että tänne matkamme suuntaa. "Ei kyllä tekis mieli lähteä just nyt Turkkiin" moni totesi. Mutta täällä sitä nyt ollaan kesken jouluhässäkän ja todistustenkirjoittelu-urakan. Ja kuulkaa, tarpeeseen on tullut. Pieni breikki. Irtiotto. Niin ja varmaan kai myös se lapsista erossa oleminenkin. Saavat tyttäret isovanhempien rakkaudesta nauttia. Ja isomman mielestä "elää ku pellossa". Sitä nimittäin aikoivat tehdä kun kyselin suunnitelmia. En ole ihan varma, haluanko palata kotiin, joka peltoa muistuttaa...


Asennevamma. Ihan noloa, sivistymätöntä, ei hyväksyttävää...sellainen asia, josta fiksu ei sano mitään vaikka niin ajattelisi. Mutta oikeasti ei se ole helppoa olla tässäkään tilassa. Lentokentällä ja varsinkin koneessa mietin, että kukahan se mahtaakaan olla se koneen räjäyttäjä. Kuuntelin ne turvaohjeetkin nyt vähän tarkemmin. Koneessa edessämme istui takaisin palaavia turvapaikanhakijoita. Olivat jotenkin levottomia. Perille saapuessa sai jo vähän vapaammin hengittää, ei se kone tippunutkaan. Toki takaisinkin olis vielä päästävä. Ja kyllä. Täälläkin tätä samaa kyttäystä olen välillä harrastanut. Poliiseja on pyörinyt tiuhaan mikä vähän on tuonut turvallisempaa oloa, toisaalta laittanut miettimään, että mitähän ne nyt etsii... Suositussa ravintolassa kuulimme ainoana asiakkaana ollessamme, että pariin päivään ei asiakkaita ole näkynyt. Missähän ne ja miksi? Sitä ei tiennyt kertoa. Minä saatan kyllä aavistaa, että missä ja miksi. Tai sitten se on se vilkas mielikuvitus, joka sen tietää.

Mutta niin, oikein on ollut mukavaa ja jokseenkin erilaista matkailua (vaikka reissumaita takana n.20).  Paljon nähty, otettu kuvia, maisteltu paikallisia makuja. Koettu todellista basaarimeininkiä. Ja todettu myös se, että olen varmaan yksi surkeimmista shoppailijoista. Vaikka mitä ja miten paljon ostosmahdollisuuksia niin mitään en o ostanut. No pipon ja kaulahuivin, mutta ei ne oo mitään. Kotiin jääneelle ekaluokkalaiselle metsästetty valkoisia korkokenkiä kokoa 33, ne kun oli tuliaislistalle kirjoittanut. Ei ihan helppo tehtävä. Mutta löytyi. Kuunneltu rukouskutsuja, käyty moskeijassa ihmettelemässä tätäkin elämää. "Try to understand" kehotettiin moskeijan seinällä. Hyvä kehotus. Silti se naisille varattu noin koirankopin kokoinen rukousalue tuntuu vähän epikseltä. Kebabia syöty. Pariinkin kertaan. Siihen kovat odotukset latautuivat. Nummelan Ismetistä saan parempaa. Sori vaan. Tripadvisor todettu jälleen luotettavaksi. Sen avulla löytyy hyvät majoituspaikat ja ravintolat.

Se joulufiilis. On kuulkaa ollut katkolla. Täällä ei kuulu jingle bellsit eikä juuri näy joulun lähestyminen. Hotelleissa toki ja yhdessä kauppakeskuksessa. Tämä loma on oikeasti tullut tarpeeseen, vaikka en tätä tarvetta itsessäni tiedostanutkaan. Saan joulusta ja sen odotuksesta niin paljon virtaa ja iloa, etten ajatellut olevani väsynyt tai lomailua vailla. Mutta olinkin väärässä. Uni on maistunut ja maisemanvaihdos on katkaissut arjen "suorittamisen" kiireen. Ja tottahan toki, isän ja äidin, vaimon ja miehen, kahdenkeskinen aika on aina tärkeää. On se hyvä välillä pysähtyä ja todeta, että ihan kelpo kaveri tää matkakumppani on. Edelleen. "Are you honeymoon?" Kyseli eräs mies kun aukiolla söimme kebabia. Ihan omia rullia söimme, hajurakokin välissämme oli. Ei niin mitenkään romanttinen näky. Niin tuommoista kyseli. Hyvä ettei tukehduttu kuiviin kebabeihin. Kerroimme, että kohta 10v naimisissa ja 20v yhdessä. Ei uskonut. "You lie". No samapa tuo. Nyt illalliselle. Selam!



Kommentit

Suositut tekstit