Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2016.

Elämää, Unelmaa vai Unelma-elämää 2017?

Kuva
"It´s been a long hard year, full of ups & downs..." näin positiivinen huoneentaulu hyppäsi ruudulleni facebookin jollain sivustolla. Jäin miettimään, että olisiko tässä minun seinällä jaettavaksi? No ei tosiaankaan olisi. Jatkaisin tuota että "Says Minna ever". Säästän teidät suuremmalta vuosikatselmukselta. Ihan kaikkea on vuoteen mahtunut, mutta onneksi sentään enemmän sitä iloa ja valoa. Huippuja kokemuksia, elämyksiä. Uusia työmahdollisuuksia, itsensä kehittämistä ja itsenä kehittymistä. Omat oikeat kirjat uunista ulos. Ollut surua, huolta, pettymystä. Mutta myös itsensä ylittämisiä, naurua naurun perään. Uusia ystäviä, joista tullut elämääni tärkeitä ja rakkaita ihmisiä. Ja tämä oma rakas perhe, pitänyt yhtä, kirjoittanut muistojen kirjaan ne parhaat sivut.

Huomenna avautuu uusi, putipuhdas 365 sivuinen kirja. Ihan sinun kuin minunkin oma kirja." Sinä päätät, millaista kirjaa vuoden päästä tähän aikaan selailet." Hyvänenaika. Entä jos sitä heti …

Tee se itse: joulupatja. Ja ansaittu joululoma.

Kuva
"Ansaittua joululomaa!" toivoteltiin jossakin jollekin. Ansaittua. Mistä tietää, että olen lomani ansainnut? Tätä olen joskus aiemminkin miettinyt. Että kenelle voi toivottaa ansaittua lomaa, kenelle ei? Kenellä on "oikeus" toivottaa tuota ansaittua toivotusta? Kuka sen määrittää? Että sinä Minna sen ansaitsit, mutta sinä Heli et. Terkkuja Heli! Ansaitsit sentään sinäkin ;) Vältän itse käyttämästä tuota joulun toivotusta ja aina jos sen kohdallani kuulen, hymyillyttää. Mistä se tuo toivottaja sen tietää? Ite tiiän, että olenko sen ansainnut vai en.
Syksyllä Hojks-palavereja valmistellessani, lomakkeita kirjoitellessa illan hämyssä, palavereissa istuessani ajattelin, että tässä sitä nyt ollaan ansaitsemassa lomia! Kavereille huikkasin, että hei, tää on nyt se juttu. Muistakaa tämä kun lomaani vietän. Että olen minä sen eteen jotain tehnytkin. No, toki kuuluu toimenkuvaan. Kuten moni muukin asia sillä perusteltavissa. Mutta, lomalla nyt ollaan ja kyllä, olen lomani a…

Herkkua pukkaa

Kuva
Kerrankin oli jotain hyötyä lukea iltapäivälehteä tässä menneellä viikolla. Löytyi sieltä tämmöiselle helppoa ja vaivatonta reseptiä rakastavalle ohje jouluisiin rocky road herkkuihin. Mainostettiin, että vain kolme raaka-ainetta ja tsadaa, joulun helpoin leivonnainen on valmis.

Jos pelkästään itselleni tätä herkkua olisin tehnyt, olisi ne pähkinät oleellisesti taikinaan sujahtaneet. Nyt kun lapsille sekä naapuriin tätä eilen valmistin, pysyin uskollisesti tuossa kolmessa raaka-aineessa. 
"Voidaanks me nyt maistella sitä eilistä?" kyseli nuorimmainen heti aamupuuron jälkeen. Palasteltiin herkku pikkuisiin lohkoihin ja naapuriinkin pieni herkkupaketti käärittiin. Niinpä on tänään, 4. adventin kunniaksi (tai ihan muutenkin) jääkaapin ovi avautunut tiuhaan. Siellä punaisen rasian kantta raotettu ja herkkua suuhun livauteltu. Minä. Lapset muutamaan kertaan. Mies ei ole tätä vielä hoksannut. Täytynee käydä erikseen tarjoamassa... Ei nimittäin enää montaa palaa ole jäljellä! Että …

Miksi se kiire?

Kuva
Oletko koskaan miettinyt, miksi moni joululaulu kertoo kiireestä, helinän ja hälinän helskeestä? Rivien välistä tulkittavissa, että hermot kaikilla kireällä. Jopa siellä tonttujen pajalla Korvatunturilla. Tuntuu, että ainoa, joka helpommalla pääsee joulusta on joulupukki, joka vaan odottelee sitä aattoa ja kerää voimiaan (pukkia kun ei saa häiritä sanoo muori), että jaksaa sitten istua reessä. Koko yö kun on niin pitkä töitä paiskoessa. Vaikka Petteri se sen suurimman työn kuitenkin tekee kiertäessään kaikkien maaliman lasten luona. Nokka punaisena taivaan baanalla paahtaen, revontulet takalistoa hipoen. Vai miten se nyt menikään. Kiirettä lauluissa niin, että laulajakin laulaessaan vallan hengästyy. Toki ne toisenlaisetkin joululaulut, joissa läsnä rauha ja haikeus. Kiitollisuus.

Mutta miksi se kiire? Koska sehän se ihmisen pinnankin saa melkoiseksi viulunkieleksi. Käsi ylös se, joka EI muista lapsuutensa jouluista kenenkään kireää ilmettä tai hermoiluja? Ei niin mitään sanansäilää? T…

Tässä istun

Kuva
Tässä istun. Ikkunan ääressä, satavuotiaassa sivustavedettävässä, sohvaksi muuttuneessa vanhassa sängyssä. Kuu valaisee huonetta. "Mä näen kuun pinnalla hevosen" sanoi nuorimmainen tänään. Isompikin näki. Minä en sitten millään saanut hevosta piirtymään kuuhun. "No sä et olekaan katsonut My Little Poneja". Siinä syy.

Tässä istun. Lapset nukkumassa, minä en vielä. "Älä äiti mee nukkumaan ennen kuin olen nukahtanut." En mene, lupaan ilta toisensa jälkeen lapselleni, joka jännittää nukahtamistaan. Sitä, jos uni ei tule. Jos onkin viimeinen, joka jää valvomaan. Äidin sydän itkee lapsen kanssa kilpaa.

Tässä istun. Kuuntelen kellon tasaista raksutusta. Hiiren kolistelevaa elämää välikatossa. Mitä ihmettä hiirikin voi noin äänekkäästi tehdä? Tuo yksilö ei sitten vaan ole tarttunut hiirenloukkuun. Sitkeä on. Kaverit ympärillä olivat ahneempia. Tällä hetkellä toivon, ettei tuo loukkuun tartukaan. Ei talosta löydy nyt hetkeen raadon irrottajaa.

Tässä istun. Tähtit…

Joulupajako joulujuhla?

Kuva
"Mitä tapahtuu perinteille?? Niin ihanan innovatiivista ja osallistavaa kuin nämä joulupajat ja -polut onkin, niin mä kaipaan perinteisiä joulujuhlia! Voisin omalla ajallani paskarrella lasteni kanssa, jos vaan tahtoisin. Voin laulaa ja tanssia kotona yllin kyllin, ilman yleisöä. Temppuradat ei kiinnosta.Haluan istua persiilläni penkissä ja katsella & kuunnella lasten esityksiä.Haluan pukeutua ja pukea nätisti, en kontata pitkin lattioita.Esitysten jälkeen voin nauttia glögini aikuisten kanssa kuulumisia vaihtaen.Joulujuhla nyt vaan kuuluu mun Jouluuni!!" 
Näin kirjoitti hyvä ystäväni, kuuden lapsen äiti, facebook päivitykseen, ristiriitaisissa tunnelmissa-hymiöllä varustettuna. Edellisen lainauksen olen tehnyt ystäväni suostumuksella. Tiedän, ettei ole lajissaan ensimmäinen eikä ainoa, joka huhuilee koulujen perinteisten joulujuhlien, kuusijuhlien, perään. Mikä on sitten se perinteinen koulujen joulujuhla?

Wikipedia kertoo seuraavaa:
"Kuusijuhla tai joulujuhla on koul…

Anonyymina suomalaisena ulkomailla

Kuva
"Ei kyllä matkusteta sinne, siellä on ihan liikaa suomalaisia!" Jep jep. Minä se näin olen sanonut ja ajattelenpa edelleenkin asiasta näin. Että kun lomalle lähden, lähden sinne ihan omalla perheellä ja mielellään kohteisiin, joissa suomalaisiin törmääminen on sattumaa. Miksi ajattelen näin? Etkö Sinä ole näin ajatellut? Lieneekö siihen kohdallani sen perustellumpaa selitystä. Tykkään olla reissussa sellaisissa paikoissa, jotka eivät ole turistirysiä tai valmiita matkapaketteja tarjoavia kohteita. Haluan pidemmillä lomilla asettua "osaksi" sikäläistä porukkaa. Kulkea kylissä kuin asuisin siellä. Elää sitä perusarkea siellä jossain. En kaipaa suomalaisuutta, enkä suomalaisia ulkomailla reissatessa. Ei vissiin miehenikään. Mutta. Jos reissussa ollessani kuulen jonkun (jossakin pikkukolkassa keskellä sellaista paikkaa, jossa ei muutenkaan liiku ketään)  puhuvan suomea, herää minussa "kansallisylpeys" tai joku vastaava, ja tekeepä mieli mennä tervehtimään. Et…

Joulukalenterin sisuksissa

Kuva
Kiiltokuvia, tarroja, rusinoita, karkkeja. Niillä äitimme täytti lapsena minun ja sisarusten joulukalenteripussukat. Isä oli askarrellut puusta kepit, joihin oli ruuvannut koukut, äiti ommellut koukkuihin kiinnitettävät pussukat, jotka liukkaalla silkkinauhalla solmittiin kiinni. Viisi keppiä pusseineen täyttyi. Kyllä minä kuulin rapinaa ja supinaa. Isäkin taisi joskus osallistua kalenteripussien täyttämiseen. Melkoinen homma meinaan se kalenterien täyttäminen. Viiden lapsen kalenterin.

Kun minä ja Hanna-sisko vähän kasvoimme, pääsimme tekemään tätä kalenterihommaa. Oi, ihanaa ja odotettua puuhaa. Saada olla mukana juonessa. Tonttujen salaisuudessa. Keittiössä jännää sipinää ja supinaa, kun pienemmät olivat menneet nukkumaan. Milloin jollekin tuli pissahätä ja niin yritettiin olla hiljaa, ettei me paljastuttaisi kalenterien täyttäjiksi. Tonttujen puuhaa kun se on.
Suurin yllätys kätkettiin toki jouluaaton pussiin. Se oli jokin pieni koriste-esine. Minulla on vieläkin muutama tallessa…

MindWalkingia ja odotusta

Kuva
1. Adventti. Joulun odotusta. Jouluun laskeutumista. Ensimmäinen kynttilä adventtikynttelikköön sytytetty aamun valjetessa. Nuorimmainen halusi tämän tehtävän. Muut vielä nukkuivatkin, joten kahdestaan kynttilöiden loisteesta nautimme.






Kävimme aamuisella kävelylenkillä. "Onkohan järvi jäässä?" mietti. Ei ollut. Vielä pystyi leipäkiviä etsimään ja järveen plopsuttelemaan. Lähes koko syksyn kestänyt sairasteluni vienyt voimani ja kuntoni. Hissukseen aloittelen, edelleen niiskuttaen. Mutta, onhan se ihanaa, että voi ja saa nauttia pieninkin askelin tästä luonnosta ja ulkoilusta. Ei sen liikkumisen aina tarvitse olla sata lasissa menemistä, veri suussa maistuen. Joskus toki sitäkin. Kymppilenkin sijaan voi tehdä vitosen, ja ihan mahtavalta sekin tuntuu. Ja kävellenkin ehtii myös perille, mihin sitten onkaan menossa. Joskus se matkan tekeminen itsessään on se juttu, ei niinkään päämäärä tai se, millä temmolla olet retkesi tehnyt.


Kuten vaikkapa tänä aamuna lapsen kanssa. Ihmette…

Joulu-hyggeilyä

Kuva
"Sinä äiti olet kyllä oikea jouluihminen" sanoi vanhempi lapsista eräänä lauantaina, kun olin käynyt tekemässä jouluisia löytöjä paikallisesta sisustusliikkeestä. Siellä silloin jouluisten tavaroiden kirppistelyä. Kyllä. Olen oikea jouluihminen. Olen aina ollut. Meidän lapsuudenperhekin oli ja on edelleen ihan jouluimmeisiä täynnä, vai mitä siskot? Vaikka juuri tällä viikolla kuulin, että tänä vuonna ei ole oikein trendikästä julistautua jouluihmiseksi. Hyvänen aika! Onneksi en ole trendikäs muutenkaan! Rakastan joulua. Sen odottamista. Sitä, kun saa virittäytyä joulun tunnelmaan. En niinkään aattoa tai muitakaan joulunpäiviä odota. Toki lomaa, aikaa rakkaiden kanssa, niitä odotan. Mutta juuri tätä odottamista, jouluun laskeutumista minä rakastan. Joulu on minulle mielentila. Ja myös perinteitä. Pimeimmässä vuodenajassa valoja, kynttilöitä, pieniä koristeita. Joka vuosi samat koristeet. Samoille paikoille. Ainakin melkein. Äidin tekemä himmeli omalla kunniapaikallaan. Vähän …

Teinin äiti kypsymässä

Kuva
"Kypsymättömiä eivät ole teinit vaan heidän vanhempansa". Tällaisella uutisella tähän päivään. Heti klikkasin auki. Kodinkuvalehden sivuilta, lastensuojelutyötä tekevän Maaret Parviaisen loistava kirjoitus. Tunnistin itseni. Ymmärränhän minä teinejä. Hyvin on hallussa ihmisen kehitys, kasvatustieteen oppaat, teoriat. Ammattina kun on sivistää ja kasvattaa. Mutta. Ei tottavieköön uskoisi. Ainakaan ihan joka päivä. Jos oven taakse joku vieras sattuisi sopivalla hetkellä, niin ei uskaltaisi soittaa ovikelloa. "Täällä vartioin minä"-kyltti ovenpielessä, tällä naamalla varustettuna. Tai se "Liikkuminen omalla vastuulla". Ne täytyisi varmaan asentaa. Kukaan meillä kävisi. No, ei käy ovi kyllä nytkään kovinkaan tiuhaan.

Ai, miksi sairaslomalla nyt olen? Ääni lähti. No joo, ei sentään lapsille huutamisesta. Eikä kenellekään huutamisesta. Ihan vaan taipumusta flunssalla mennä tuonne äänihuuliin. Mutta sopi nyt vitsintynkänä aiheeseen. Jos ymmärrät. Olen ollut puhu…

Kun härkäpapu tuli taloon

Kuva
Vaikka paljon tiiän, niin kaikkea en sentään. Härkäpapu. Siitä en tiennyt juuri mitään ennen lauantaita. En ainakaan sitä, että 1200-luvulla tätä Pohjolan pelloilla viljelty. Joku muu oli jo monta vuotta sitten blogiinsa tästä aiheesta kirjoittanut. Kannattaisi varmaan minun lukea muittenkin kirjoituksia välillä. Oppisi uutta ja pysyisi ajanhermossa enemmän kiinni.
Härkäpapu. Vaikka suurinosa maamme härkäpapusadosta meneekin karjan suuhun valkuaisrehuna, on tämä viljekykasvi alkanut löytämään tiensä ihmistenkin pötseihin. Joku hehkuttaa sen olevan oikeaa kuntoilijoiden ja painontarkkailijoiden vakiomättöä. Ravintoarvo erinomainen: sisältää hitaasti imeytyviä hiilareita, paljon kuituja ja proteiinia, ja vain 1% rasvaa.

Törmäsin tähän härkäpapuun Hämeenlinnan Tiirinkoskella lauantaina. Siellä tilalla viljeltyyn. Nappasin mukaani härkäpapujauhoja ja ajattelin, että sopivat taatusti sämpylätaikinaan. Sämpylät kun ovat minulle se juttu, jonka kanssa uskallan lähteä varioimaan. Pullataikin…

Minä mikkään blogin kirjoittaja....Tiirinkosken Tehtaalla.

Kuva
Ootteko miettineet, miten niitä hienoja, upeita ja ihan him-mei-tä valokuvia saadaan noihin sisustus- ja lifestyle-blogeihin? Kun ne aina vaan näyttävät niin upeilta sommitelmilta? On torttua oikeassa asennossa kera kahvikupin. Koristeeseen just sopiva auringonsäde osuu ja timanttinahan se loistaa. Pahvinen tähti. Kokonaiskuvista välittyy upea tunnelma. Satumaiset hohdot. Juuei. On kameraa ja linssiä. On opiskeltu, oltu käestä pittäen-opissa. Ja mikä lopputulos? Muutama "ehkä ookoo" otos. Tällaiseen arkiblogikäyttöön.




Eilen lauantaina vierailtu ihanassa Tiirinkosken TehtaassaHämeenlinnassa. Heti putiikin avatessa siellä nuorimmaisen kanssa olimme. "Et kyllä ala kuvaamaan. Miks sun äiti pittää koko ajan kuvata? Minä en jaksa raahata tätä ostoskoria. Tuu jo." ja tuota rataa. Ystävällisesti tarjottiin apua, että jos jotain tarvitsemme niin kysykää toki. "Kirjoitat ilmeisesti jotain blogia?" tiedusteltiin, kun kamera räpsyi. Niin, mitäpä vastasin? "Nooo,…

Ne Todelliset Ystävät

Kuva
Olen kuulkaas onnekas. Ai miksi? No siksi, että minulla on elämässäni todellisia ystäviä. Ystäviä isolla Yyllä. Ai millaisia todellisia? No, aloitetaanpa siitä, että miten Sinä määrittelet tosi ystävän? Millainen on Sinun tosi ystävä?

Olen muuttanut elämässäni monta kertaa. En huvikseen enkä hakeakseni jännitystä elämääni. En todellakaan. Elämäntilanteista johtuen olen muuttoni tehnyt. Olen elämäni aikana kohdannut paljon upeita ihmisiä, joiden kanssa on syntynyt ystävyyssuhteita. Kaverillisia sekä syvällisempiä. Kuulun siihen ihmistyyppiin, joka tutustuu helposti uusiin ihmisiin. Ei ole vaikeaa saada juttua aikaiseksi, hiljaisia hetkiä tulee harvoin. Vastavuoroisuus. Se on mielestäni yksi tärkeimmistä kriteereistä, mikä yhdistää omia ystäviäni, niitä todellisia. Jos annat, myöskin saat. Ei ole reilua, jos olet jatkuvasti antajan puolella. Annat, annat, kuuntelet, kuuntelet. On kuulkaa aika yksipuolista ja kuluttavaa. Etenkin, jos se virsi vastapuolelta on mollivoittoista. Tämänkin ol…

Hetki Sinulle.

Kuva
Hei Sinä. Mitä Sinulle kuuluu?
Juuri nyt, tässä hetkessä?
Kuinka päiväsi sujui? Mikä tänään innosti? Mistä olet tänään kokenut iloa? Miten haluaisit asioiden olevan juuri nyt?
Tänään on perjantai.
Odotitko viikonloppua? Mitä tältä viikonlopulta odotat? Mitkä ovat suurimmat toiveesi/tavoitteesi tälle viikonlopulle? Miten pääset kohti tavoitettasi viikonlopun suhteen? Millaisia esteitä sinulla on tavoitteeseen pääsemiseksi? Vai onko esteitä ollenkaan? Mitä voisit tehdä, että viikonlopustasi tulisi sellainen, mikä vastaisi sinun tarpeisiin, toiveisiin? Että voisit maanantaina, uuden viikon alkaessa, todeta, että hitsit, olipahan viikonloppu! Hyvä sellainen. Että olisit tyytyväinen, onnellinen, latautunut? Mitä voisit tehdä? Mitä aiot tehdä? Oikeasti? Mahtavaa! Kuullostaa tosi hyvältä! Sinä pystyt siihen!

Rentouttavaa, virkistävää ja energisoivaa viikonloppua! Työn uuvuttamille kollegoille ympäri maan, isot isot halaukset! Teette ihan pirun hyvää työtä! Työtä, jolla on merkitystä! Sinuss…

Ei huulipunaa! Anna lapsesi pukea sinut-päivä

Kuva
"Milloin on taas se päivä, jolloin lapset saa päättää aikuisten vaatteista?" kyseli lapsi tässä muutama viikko sitten. Huomenna se päivä sitten on. Vaatekomerossa pienempi miettinyt isille ja äidille vaatteita.

"Voitko tulla näyttämään, mikä on tuolla ylähyllyllä tuo, missä näkyy punaista?" 
"Joo, se, se on sulle hyvä huomiseksi. Jos tulee kylmä, niin voit laittaa ulos takin ja sit kuitenki töissä heittää sen pois." 
"Ei sulla sattuis olemaan jotain sellaista vaatetta, missä olis apinoita?" Ei. Sellaisia en omista.
"Koruksi valitsen tän kaulaan. Ranteeseen ei mitään tule. Olisko nää helpot korvikset laittaa? Vaikka Chisulla oli kyllä kerran sellaiset, että toinen oli pitkä korvis ja toinen lyhyt. Ei sulla sattuis olemaan sellaisia roikkuvia?" Ei. Äidillä ei ole kovinkaan monenlaisia korviksia. Tai siis on, mutta tähän lapsen tarkoittamaan tyyliin sopivia ei löydy. Tottunut muutenkin tämä mamma kulkemaan vain ja ainoastaan näissä nappikorvi…

Isän tyttö

Kuva
Olen isän tyttö. Aina ollut. Kuuluu siihen suureen sodan jälkeiseen ikäluokkaan. Tottunut tekemään paljon työtä. Ei valita turhasta. On tyytyväinen jokaiseen päivään. Löytää ilon ja onnen aiheet arkisista asioista. Ei koskaan kuormittanut huolillaan tai murheillaan meitä lapsia. Ja niitä aivan varmasti elämässä on riittänyt. Yhden työssäkäyvän ihmisen tuloilla viiden lapsen kasvattaminen ei varmasti ole ollut helppoa. Joskus muistan kokeneeni epäreiluutta siitä, että muilla on ne muodikkaat farkut, trendikkäät kengät. Silti ymmärsin, ettei näin voi kaikilla olla. Elämässämme oli muut asiat, jotka merkitsivät. Kuten yhdessäolo. Lauantai-illan Pulttibois-ohjelmat, Napakympit. Niitä porukalla katsottiin. Ja naurettiin. Isä jaksoi aina vitsailla, hassutella, kuitenkaan ei koskaan pilkannut tai ivannut ketään. Kaikki lapset olimme tasa-arvoisia, kaikki yhtä tärkeitä. Isä opetti hetkessä nauttimista, luonnon ihmeellisyyksistä iloitsemista. Että se onni löytyy läheltä, arkisista asioista. R…

Huomaa hyvä arjessasi

Kuva
Löysin kesällä kierrätyskeskuksesta Onnistumisten päiväkirjan. Hinta 1e. Ostin itselleni. Miksipä en virittäisi uudelleen tätä kirjoittamisen tapaa. Tallessa on kassikaupalla päiväkirjoja, ensimmäiset niiltä ajoilta, kun kirjoittaminen lapsena alkoi sujumaan. Lukioaikana kirjoittaminen loppui, alkoi uudelleen opiskeluaikana reflektiopäiväkirjan merkeissä. Jatkoa seurasi lasten odotusaikana ja heidän ensimmäisinä vuosina. Sen jälkeen ollut taukoa. Ilmeisesti elämän ruuhkavuodet ja aikaa tämmöiseen ei ollut. Ruuhkaisaa nyttenkin, mutta nyt tämä ruuhkaisuus ihan itse aiheutettua ja kasattua. Kun on vaan niin paljon kaikkia kivoja mahdollisuuksia ja tilaisuuksia, joihin tekee mieli tarttua. Niistä kun kuitenkin saa voimaa ja energiaa arkeensa. Kuten nyt tästä KouluCoachingin työyhteisövalmentajana toimimisesta, sekä TRX-ohjaajana kuntokeskuksessa olemisesta (tajusin muuten eilen olevani kunnan ainoassa tällaista treeniä tarjoavassa kuntokeskuksessa töissä, kansainvälisen TRX-ohjaajapätev…