Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2016.

Talviloma. Kun äiti ylitti itsensä.

Kuva
Olipa kerran talviloma. Odotettu, toivottu, kaivattu, suunniteltu. Tulikin influenssa, tai joku sen tapainen. Muutti suunnitelmat, pakotti pysähtymään, hiljentämään, nöyrtymään. Vahvempi oli kuin minä. Vituttamaankin laittoi, onneksi vain hetkeksi. Minkäs tälle mahdat. Positiivisuus meinasi kadota, rehellisiä jos ollaan niin katosikin välillä. Saa niin käydä, ihmisiähän tässä ollaan ja ihan normaali tunne tuollainen, välillä. Ja sitä lomaa oli odotettu. Ooppa siinä sitten iloinen ja positiivinen, sängynpohjalla maatessasi. Lasten puolesta niin harmitti. Äiti täällä vähän lepää, muutaman päivän, paranee sitten. Onneksi on anoppi. Pelastava enkeli. Saapui lasten iloksi. Ai missä mies? Sattumien summaa, matkoilla. Mutta, me selvittiin. Taudistakin sitten ajallaan. 
Viikolla luin jonkun "artikkelin", jossa käytiin läpi viisi edullista tapaa viettää talvilomaa. Meinasin kirjoittaa vastineen, laittaa vähän paremmaksi. Sairastu kunnolla niin ei maksa mitään. Buranasta olen kyllä k…

Lapseni. Järjen ääni, kassani vartija...

Kuva
Lauantain komediaa (?) sängynpohjalta. Just ja just voinnin antaessa myöten tää äippä nettikaupoilla. Löysi mukavan piristävät kukalliset lenkkarit. Esitteli ostostaan lapselleen. Tällä kertaa estradilla 11vee.
"Kato, tilasin töihin uudet sisäkengät!"
 "Siis täh? Et oo tosissas?"
 "Mitä, miten niin? Eikö ookki kivat?"
 "No on, mutta äiti hei, töihin ostetaan sisäkengäksi tossut Prismasta kahdella eurolla! EI kuudellakymmenellä!" 
Hmm...Onkohan mulla kuitenkin vielä liian paljon kuumetta tähänkin hommaan, järkevään shoppailuun?! 

Ps. Kuvan kukat eivät liity tapaukseen. Ovat piristys rakkaalta anopilta, joka eilen saapui huolehtimaan lapsista. 
Ps. Kengistä tulee kuva sitten kun ne kotiin ilmestyvät sieltä nettikaupasta...jos nyt oikeista rukseista klikkailin...kun nyt tätä tautia on sen verran monta päivää kestänyt, etten välttämättä ole se penaalin terävin kynä tällä hetkellä...




Friends forever?

Kuva
Ihmissuhteiden vaaliminen. Tätä tärkeää aihetta on hyvä aina välillä pysähtyä miettimään. Vaikkapa nyt tänään, ystävänpäivänä. Rakkaita ystäviä muistettu, kiitetty, kehuttu, ilahdutettu. Niitä ystäviä, hyvänpäivän tuttuja, joita tsempataan, jotka tsemppaavat. Niitä ystäviä, joiden kanssa vallitsee yhteisymmärrys, sielujen siskous. Niitä ystäviä, jotka pysyvät rinnalla, sanoista huolimatta, ilman sanojakin, kiireen lannistamatta. Kallisarvoisia, tärkeitä kaikki. Jokaisella oma roolinsa ystävyyden puussa.

"Kuka äiti on sun paras ystävä?" kysyi pienempi lapsista eräänä päivänä. Ehdotteli muutamia. Mutta että se paras? Kuulun niihin, joka tutustuu ja ystävystyy helposti. Avautuu, antaa kaikkensa, ja ystäväkaarti kasvaa. Vissiin jotain karjalaista perää tämäkin. Että heti on tuttu jokaisen kanssa. Ei aina se paras ominaisuus, mutta minkäs teet. Mutta se paras ystävä? Läheisiä on muutama. He, joiden kanssa juttu jatkuu, vaikka taukoa olisi kauankin ollut. He, joiden kanssa vallits…

Opena oppimassa. Joka päivä.

Kuva
Iloisia aamun toivotuksia. Ilon kiljahduksia jälleen näkemisen riemusta. Eilen viimeksi nähty. Pitkään kestäviä halauksia. Aamun aloitusta, päiväohjelman läpikäymistä. Millä mielellä olen tänään? Hauskalla. Iloisella. Innokkaalla. Rakastuneella. Tyytyväisellä. Osaatko kertoa, mikä mahtanee olla syynä tähän? Koska pääsin kouluun. Koska luokkakaveri on tullut terveeksi. Koska Hän tuossa on koulussa, olemassa. Koska tänään on hyvä päivä. Koska tänäänkin tulee läksyjä. Koska muuten vaan.

Päivään mahtuu naurua, huumoria, pierua, pieruhuumoria. Tilannekomiikkaa, hassuttelua, ilolla oppimista, ilon kautta ahertamista. Toki toisinaan jänkkäämistä, vänkkäämistä, oman harmin purkamista, tunnekuohun sanoiksi pukemista, itkua, raivoa, selvittelyä, anteeksipyytämistä ja antamista. Niitä elämän asioita.

"Miten sä jaksat tota työtä?" "Kyllä sulla täytyy olla hyvät hermot! En mä vaan kestäis." "Etkö olis itellesi voinu toista ammattia hankkia, tuommoiseen työhön lähit?" …

Olipa kerran erikoinen (?) aamiainen...

Kuva
Tapahtui tässä taannoin. Luki Naisten lehteä lauantai-iltana. Joo, näillä yllätän perheeni huomenna, hykerteli mielissään. Kerrankin jotain muuta kaurapuuron tilalle. Tai sen lisäksi. Heräsi vähän aiemmin mitä ehkä olisi tehnyt. Olihan sunnuntaiaamu. Toisaalta, ei kyllä unta enempää riittänyt, se olisi vaan ollut loikoilua, joten joutaa nousta, ajatteli. Valmisti taikinan. Keitteli samalla puurot, laittoi sämpylätaikinan kohoamaan, otti sulamaan lehtitaikinalevyt. Tyhjenteli astianpesukoneen ja laittoi pyykkikoneen päälle. Paistoi taikinasta aamupalapöytään tulevat pikkuiset herkut. Sytytteli kynttilän ja kattoi pöydän.

Kutsui perheensä aamiaiselle. "Ihana tuoksu! Äiti mitä sä oot tehny?" Ja sitten. "Siis täh, ootsä paistanu jauhelihapihvejä aamupalaksi?" "Hyii, mitä sä oot paistanu?" "En kyllä maista. Nää on jotain pihvejä." Mies ottaa yhden. Ei ota toista. Lapsi haukkaa pienen palan. Ei haukkaa toista. Toinen lapsi ei edes maista. Paitsi sitt…

Pullansa ansainnut

Kuva
"Olet pullasi ansainnut!" "Nyt saan hyvällä mielellä syödä herkkuja" jne. Tätä olen miettinyt, että miten sitä tähän on tultu? Että pullakin pitää jollakin tavalla ansaita, ennen kuin sen voi syödä! Eilen Runebergin päivä. Ja tottahan toki, tämä arki-Martta leipoo joka juhlapäivään liittyvät herkut. Myös eilen. Miksi? Siksi, että se vaan kuuluu tehdä niin. Runeberg on torttunsa ansainnut ihan oikealla työllä ja taidolla. Unholaan jäisi koko ukko, ellei 5.2. lippu heiluisi ja torttuja paistettaisi. Ja hei, itsetehty torttu, se vaan nyt on niin hyvää. Kaupasta ostetusta lähtee henki, ainakin henkeä ahdistamaan alkaa. Mantelijauheet ja esanssit, ei tänne suunnalle sopivia. Kyllä meillä lapsetkin odottivat, että jee, kohta on se Runebergin päivä ja saa niitä hyviä torttuja. Perinteeksi siis tullut ja perinteitä vaalitaan.

Eilen aamulla Runebergit paistelin ja töiden jälkeen havahduin itsekseni puhelemasta: "Nyt keitän kunnon kahvit ja syön tortun, koska olen sen a…