Haaveita. Mahottomia ja mahollisia.

Alkaa olla niitä hetkiä, jolloin postiluukuista ilmestyy ensimmäiset lelukuvastot. Voi lasten riemua! Joulu sieltä tulee! Minulle on jo tullut joulupostia. Varmaan sinullekin, Joku kuvasto, jossa jouluverhoa, -tyynyä, -valoja. Selasin kyllä, mutta koska en ole tähän päivään mennessä kaivannut esimerkiksi jouluverhoja, en kokenut kuuluvani kuvaston kohderyhmään. Mutta ihanahan se oli joulua fiilistellä. Syyskuussa. No, joku peurafiguuri saattoi herättää "ai miten ihana" fiiliksen, mutta tilaa nyt pelkkä peura. Kuvasto on jo kierrätyksessä.

Tiedän, että lasten lelukuvastojen saapuminen herättää monissa vanhemmissa myös kielteisiä ajatuksia. Olen kuullut joidenkin äitien heittävän kuvastot samantien paperinkeräyspussiin. Ai miksi? "Turhaa hössötystä joululahjoista", "Sisarusten riitelyä kuka saa katsoa kuvastoa ja toivoa mitäkin". Eli...sitä ihan perusarkea, eikö? Entäpä jos isäntäsi tekisi saman hooämmän kuvastolle, joka nimelläsi kotiin saapuu? Heittäisi kaikessa hiljaisuudessa roskiin. Häh, ethän sinä mitään tarvitse! Kenkiä ja vaatteita kaapit täynnä!

En ole katalogeista tilaaja, en niitä useinkaan edes katsele. Mutta muistan joskus katselleeni ja tilanneenikin. Ja muistan lapsena, miten ihanalta tuntui, kun kotiin saapui paksu Anttilan kuvasto. Tuli syksyllä, jouluna, keväällä. Vaikka tiesin, ettei niistä mitään tilatakaan. Ei ollut perheessämme tapana. Siitä huolimatta haaveilu, oman tyylin suunnittelu, "tällaisen haluan sitten, kun minulla on oma koti"-tyyliset keskustelut siskon kanssa olivat ihania tyttöjen juttuja. Kuvastojen selaamiseen käytettiin paljon aikaa ja leikittiin leikkiä "mitä ottaisit tältä sivulta?" Yhdessä myös naurettiin, koska joka sivulta oli "pakko" valita joku. Rintsikkasivut oli ne "pahimmat". Olipa joskus pikkuvelikin mukana hommassa. Hän "joutui" valitsemaan rintsikat myös. Omalle tulevalle vaimolleen. Lieneekö ollut tästä leikistämme hyötyä aikuisiällä? Ei ole tullut kysytyksi.

Haaveita ja unelmia. Olen niissä oikeasti aika surkea. Olen joutunut tietoisesti opettelemaan haaveilun ja unelmoinnin taitoa. Olen henkeen ja vereen realisti, jonka on hyvin vaikea kuvitella, että millaistahan mahtaa elämä olla vaikkapa kymmenen vuoden päästä. En pysty katsomaan elokuvaa, joka on niin fiktiivistä, että ihan ahdistaa. Niissäkin täytyy joku realistisuus säilyä. Joku tarttumapinta oikeaan elämään. Mielikuvituksen köyhyyttä? Enpä tiedä. Kyllä mielestäni ihan hyvän mielikuvituksen omaan.

Lapsuudesta muistan yhden joulun, jolloin koin karvasta pettymystä. En muista toivoneeni koskaan mitään niin paljon kuin sinä jouluna. Vauvanukkea. Sitä oikean vauvan näköistä. Ja vauvanukke tuli. Siskolle. Siskolle!! Olin tällöin 5-6 vuotias ja minua kaksi vuotta nuorempi sisko sai sen. Minun toivomani vauvanuken. Ai olinko kiukkuinen? Olin. Koko joulu meni ihan pipariksi. Lienenkö silloin oppinut, ettei kannata unelmoida, haaveilla, toivoa? Ja mitä muuta opin? Sen, etten koskaan, ikinä, jätä ainakaan yhtä lapseni joululahjatoivetta täyttämättä. Lahjatoiveita käydään meillä yhdessä läpi. Tänä vuonna yksi lista on jo ilmestynyt jääkaapinoveen. Listan ensimmäinen toive: jackrusselin terrieripentu. Jaa-a. Jouduin heti sanomaan, ettei sitä elävää meille kuitenkaan tule...Lapsi sen jo tiesi, mutta että jos Joulupukki kuitenkin toisi. "Ei voi kato tietää!" tuumi. Seuraavat toiveet listalla olivat "meikisalkku, sylvänia fämily tarvikkeita, leekofrens ostoskeskus, jättäkiiltosilmä, lahjakortti, tobmodel ystäväkirja, kirantarvikkeita". Ehkä näistä kuitenkin löytyy se "joku" toive täytettäväksi. Russeli lähti listalta, samoin tuo viimeinen "kirantarvikkeita" eli koirantarvikkeet. Mihis niitä ilman Russellin Jackia. Mutta, kun lapsen pienikin toive toteutuu, antaa se uskoa ja toivoa siihen, että unelmillani ja haaveillani on merkitystä. Ja kun oikein kovasti unelmoi, saattaa se joku päivä toteutua.

Kannustetaan lapsiamme unelmoimaan, haaveilemaan. Ja haaveillaan myös me itse. Yksin ja yhdessä. Tehdään mahottomasta mahollinen! Ehkä se terrieri sitten isompana, itse ostettuna, omaan kotiin. Ei voi kato tietää.

Make a Wish