Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2016.

Joulukalenterin sisuksissa

Kuva
Kiiltokuvia, tarroja, rusinoita, karkkeja. Niillä äitimme täytti lapsena minun ja sisarusten joulukalenteripussukat. Isä oli askarrellut puusta kepit, joihin oli ruuvannut koukut, äiti ommellut koukkuihin kiinnitettävät pussukat, jotka liukkaalla silkkinauhalla solmittiin kiinni. Viisi keppiä pusseineen täyttyi. Kyllä minä kuulin rapinaa ja supinaa. Isäkin taisi joskus osallistua kalenteripussien täyttämiseen. Melkoinen homma meinaan se kalenterien täyttäminen. Viiden lapsen kalenterin.

Kun minä ja Hanna-sisko vähän kasvoimme, pääsimme tekemään tätä kalenterihommaa. Oi, ihanaa ja odotettua puuhaa. Saada olla mukana juonessa. Tonttujen salaisuudessa. Keittiössä jännää sipinää ja supinaa, kun pienemmät olivat menneet nukkumaan. Milloin jollekin tuli pissahätä ja niin yritettiin olla hiljaa, ettei me paljastuttaisi kalenterien täyttäjiksi. Tonttujen puuhaa kun se on.
Suurin yllätys kätkettiin toki jouluaaton pussiin. Se oli jokin pieni koriste-esine. Minulla on vieläkin muutama tallessa…

MindWalkingia ja odotusta

Kuva
1. Adventti. Joulun odotusta. Jouluun laskeutumista. Ensimmäinen kynttilä adventtikynttelikköön sytytetty aamun valjetessa. Nuorimmainen halusi tämän tehtävän. Muut vielä nukkuivatkin, joten kahdestaan kynttilöiden loisteesta nautimme.






Kävimme aamuisella kävelylenkillä. "Onkohan järvi jäässä?" mietti. Ei ollut. Vielä pystyi leipäkiviä etsimään ja järveen plopsuttelemaan. Lähes koko syksyn kestänyt sairasteluni vienyt voimani ja kuntoni. Hissukseen aloittelen, edelleen niiskuttaen. Mutta, onhan se ihanaa, että voi ja saa nauttia pieninkin askelin tästä luonnosta ja ulkoilusta. Ei sen liikkumisen aina tarvitse olla sata lasissa menemistä, veri suussa maistuen. Joskus toki sitäkin. Kymppilenkin sijaan voi tehdä vitosen, ja ihan mahtavalta sekin tuntuu. Ja kävellenkin ehtii myös perille, mihin sitten onkaan menossa. Joskus se matkan tekeminen itsessään on se juttu, ei niinkään päämäärä tai se, millä temmolla olet retkesi tehnyt.


Kuten vaikkapa tänä aamuna lapsen kanssa. Ihmette…

Joulu-hyggeilyä

Kuva
"Sinä äiti olet kyllä oikea jouluihminen" sanoi vanhempi lapsista eräänä lauantaina, kun olin käynyt tekemässä jouluisia löytöjä paikallisesta sisustusliikkeestä. Siellä silloin jouluisten tavaroiden kirppistelyä. Kyllä. Olen oikea jouluihminen. Olen aina ollut. Meidän lapsuudenperhekin oli ja on edelleen ihan jouluimmeisiä täynnä, vai mitä siskot? Vaikka juuri tällä viikolla kuulin, että tänä vuonna ei ole oikein trendikästä julistautua jouluihmiseksi. Hyvänen aika! Onneksi en ole trendikäs muutenkaan! Rakastan joulua. Sen odottamista. Sitä, kun saa virittäytyä joulun tunnelmaan. En niinkään aattoa tai muitakaan joulunpäiviä odota. Toki lomaa, aikaa rakkaiden kanssa, niitä odotan. Mutta juuri tätä odottamista, jouluun laskeutumista minä rakastan. Joulu on minulle mielentila. Ja myös perinteitä. Pimeimmässä vuodenajassa valoja, kynttilöitä, pieniä koristeita. Joka vuosi samat koristeet. Samoille paikoille. Ainakin melkein. Äidin tekemä himmeli omalla kunniapaikallaan. Vähän …

Teinin äiti kypsymässä

Kuva
"Kypsymättömiä eivät ole teinit vaan heidän vanhempansa". Tällaisella uutisella tähän päivään. Heti klikkasin auki. Kodinkuvalehden sivuilta, lastensuojelutyötä tekevän Maaret Parviaisen loistava kirjoitus. Tunnistin itseni. Ymmärränhän minä teinejä. Hyvin on hallussa ihmisen kehitys, kasvatustieteen oppaat, teoriat. Ammattina kun on sivistää ja kasvattaa. Mutta. Ei tottavieköön uskoisi. Ainakaan ihan joka päivä. Jos oven taakse joku vieras sattuisi sopivalla hetkellä, niin ei uskaltaisi soittaa ovikelloa. "Täällä vartioin minä"-kyltti ovenpielessä, tällä naamalla varustettuna. Tai se "Liikkuminen omalla vastuulla". Ne täytyisi varmaan asentaa. Kukaan meillä kävisi. No, ei käy ovi kyllä nytkään kovinkaan tiuhaan.

Ai, miksi sairaslomalla nyt olen? Ääni lähti. No joo, ei sentään lapsille huutamisesta. Eikä kenellekään huutamisesta. Ihan vaan taipumusta flunssalla mennä tuonne äänihuuliin. Mutta sopi nyt vitsintynkänä aiheeseen. Jos ymmärrät. Olen ollut puhu…

Kun härkäpapu tuli taloon

Kuva
Vaikka paljon tiiän, niin kaikkea en sentään. Härkäpapu. Siitä en tiennyt juuri mitään ennen lauantaita. En ainakaan sitä, että 1200-luvulla tätä Pohjolan pelloilla viljelty. Joku muu oli jo monta vuotta sitten blogiinsa tästä aiheesta kirjoittanut. Kannattaisi varmaan minun lukea muittenkin kirjoituksia välillä. Oppisi uutta ja pysyisi ajanhermossa enemmän kiinni.
Härkäpapu. Vaikka suurinosa maamme härkäpapusadosta meneekin karjan suuhun valkuaisrehuna, on tämä viljekykasvi alkanut löytämään tiensä ihmistenkin pötseihin. Joku hehkuttaa sen olevan oikeaa kuntoilijoiden ja painontarkkailijoiden vakiomättöä. Ravintoarvo erinomainen: sisältää hitaasti imeytyviä hiilareita, paljon kuituja ja proteiinia, ja vain 1% rasvaa.

Törmäsin tähän härkäpapuun Hämeenlinnan Tiirinkoskella lauantaina. Siellä tilalla viljeltyyn. Nappasin mukaani härkäpapujauhoja ja ajattelin, että sopivat taatusti sämpylätaikinaan. Sämpylät kun ovat minulle se juttu, jonka kanssa uskallan lähteä varioimaan. Pullataikin…

Minä mikkään blogin kirjoittaja....Tiirinkosken Tehtaalla.

Kuva
Ootteko miettineet, miten niitä hienoja, upeita ja ihan him-mei-tä valokuvia saadaan noihin sisustus- ja lifestyle-blogeihin? Kun ne aina vaan näyttävät niin upeilta sommitelmilta? On torttua oikeassa asennossa kera kahvikupin. Koristeeseen just sopiva auringonsäde osuu ja timanttinahan se loistaa. Pahvinen tähti. Kokonaiskuvista välittyy upea tunnelma. Satumaiset hohdot. Juuei. On kameraa ja linssiä. On opiskeltu, oltu käestä pittäen-opissa. Ja mikä lopputulos? Muutama "ehkä ookoo" otos. Tällaiseen arkiblogikäyttöön.




Eilen lauantaina vierailtu ihanassa Tiirinkosken TehtaassaHämeenlinnassa. Heti putiikin avatessa siellä nuorimmaisen kanssa olimme. "Et kyllä ala kuvaamaan. Miks sun äiti pittää koko ajan kuvata? Minä en jaksa raahata tätä ostoskoria. Tuu jo." ja tuota rataa. Ystävällisesti tarjottiin apua, että jos jotain tarvitsemme niin kysykää toki. "Kirjoitat ilmeisesti jotain blogia?" tiedusteltiin, kun kamera räpsyi. Niin, mitäpä vastasin? "Nooo,…

Ne Todelliset Ystävät

Kuva
Olen kuulkaas onnekas. Ai miksi? No siksi, että minulla on elämässäni todellisia ystäviä. Ystäviä isolla Yyllä. Ai millaisia todellisia? No, aloitetaanpa siitä, että miten Sinä määrittelet tosi ystävän? Millainen on Sinun tosi ystävä?

Olen muuttanut elämässäni monta kertaa. En huvikseen enkä hakeakseni jännitystä elämääni. En todellakaan. Elämäntilanteista johtuen olen muuttoni tehnyt. Olen elämäni aikana kohdannut paljon upeita ihmisiä, joiden kanssa on syntynyt ystävyyssuhteita. Kaverillisia sekä syvällisempiä. Kuulun siihen ihmistyyppiin, joka tutustuu helposti uusiin ihmisiin. Ei ole vaikeaa saada juttua aikaiseksi, hiljaisia hetkiä tulee harvoin. Vastavuoroisuus. Se on mielestäni yksi tärkeimmistä kriteereistä, mikä yhdistää omia ystäviäni, niitä todellisia. Jos annat, myöskin saat. Ei ole reilua, jos olet jatkuvasti antajan puolella. Annat, annat, kuuntelet, kuuntelet. On kuulkaa aika yksipuolista ja kuluttavaa. Etenkin, jos se virsi vastapuolelta on mollivoittoista. Tämänkin ol…

Hetki Sinulle.

Kuva
Hei Sinä. Mitä Sinulle kuuluu?
Juuri nyt, tässä hetkessä?
Kuinka päiväsi sujui? Mikä tänään innosti? Mistä olet tänään kokenut iloa? Miten haluaisit asioiden olevan juuri nyt?
Tänään on perjantai.
Odotitko viikonloppua? Mitä tältä viikonlopulta odotat? Mitkä ovat suurimmat toiveesi/tavoitteesi tälle viikonlopulle? Miten pääset kohti tavoitettasi viikonlopun suhteen? Millaisia esteitä sinulla on tavoitteeseen pääsemiseksi? Vai onko esteitä ollenkaan? Mitä voisit tehdä, että viikonlopustasi tulisi sellainen, mikä vastaisi sinun tarpeisiin, toiveisiin? Että voisit maanantaina, uuden viikon alkaessa, todeta, että hitsit, olipahan viikonloppu! Hyvä sellainen. Että olisit tyytyväinen, onnellinen, latautunut? Mitä voisit tehdä? Mitä aiot tehdä? Oikeasti? Mahtavaa! Kuullostaa tosi hyvältä! Sinä pystyt siihen!

Rentouttavaa, virkistävää ja energisoivaa viikonloppua! Työn uuvuttamille kollegoille ympäri maan, isot isot halaukset! Teette ihan pirun hyvää työtä! Työtä, jolla on merkitystä! Sinuss…

Ei huulipunaa! Anna lapsesi pukea sinut-päivä

Kuva
"Milloin on taas se päivä, jolloin lapset saa päättää aikuisten vaatteista?" kyseli lapsi tässä muutama viikko sitten. Huomenna se päivä sitten on. Vaatekomerossa pienempi miettinyt isille ja äidille vaatteita.

"Voitko tulla näyttämään, mikä on tuolla ylähyllyllä tuo, missä näkyy punaista?" 
"Joo, se, se on sulle hyvä huomiseksi. Jos tulee kylmä, niin voit laittaa ulos takin ja sit kuitenki töissä heittää sen pois." 
"Ei sulla sattuis olemaan jotain sellaista vaatetta, missä olis apinoita?" Ei. Sellaisia en omista.
"Koruksi valitsen tän kaulaan. Ranteeseen ei mitään tule. Olisko nää helpot korvikset laittaa? Vaikka Chisulla oli kyllä kerran sellaiset, että toinen oli pitkä korvis ja toinen lyhyt. Ei sulla sattuis olemaan sellaisia roikkuvia?" Ei. Äidillä ei ole kovinkaan monenlaisia korviksia. Tai siis on, mutta tähän lapsen tarkoittamaan tyyliin sopivia ei löydy. Tottunut muutenkin tämä mamma kulkemaan vain ja ainoastaan näissä nappikorvi…

Isän tyttö

Kuva
Olen isän tyttö. Aina ollut. Kuuluu siihen suureen sodan jälkeiseen ikäluokkaan. Tottunut tekemään paljon työtä. Ei valita turhasta. On tyytyväinen jokaiseen päivään. Löytää ilon ja onnen aiheet arkisista asioista. Ei koskaan kuormittanut huolillaan tai murheillaan meitä lapsia. Ja niitä aivan varmasti elämässä on riittänyt. Yhden työssäkäyvän ihmisen tuloilla viiden lapsen kasvattaminen ei varmasti ole ollut helppoa. Joskus muistan kokeneeni epäreiluutta siitä, että muilla on ne muodikkaat farkut, trendikkäät kengät. Silti ymmärsin, ettei näin voi kaikilla olla. Elämässämme oli muut asiat, jotka merkitsivät. Kuten yhdessäolo. Lauantai-illan Pulttibois-ohjelmat, Napakympit. Niitä porukalla katsottiin. Ja naurettiin. Isä jaksoi aina vitsailla, hassutella, kuitenkaan ei koskaan pilkannut tai ivannut ketään. Kaikki lapset olimme tasa-arvoisia, kaikki yhtä tärkeitä. Isä opetti hetkessä nauttimista, luonnon ihmeellisyyksistä iloitsemista. Että se onni löytyy läheltä, arkisista asioista. R…

Huomaa hyvä arjessasi

Kuva
Löysin kesällä kierrätyskeskuksesta Onnistumisten päiväkirjan. Hinta 1e. Ostin itselleni. Miksipä en virittäisi uudelleen tätä kirjoittamisen tapaa. Tallessa on kassikaupalla päiväkirjoja, ensimmäiset niiltä ajoilta, kun kirjoittaminen lapsena alkoi sujumaan. Lukioaikana kirjoittaminen loppui, alkoi uudelleen opiskeluaikana reflektiopäiväkirjan merkeissä. Jatkoa seurasi lasten odotusaikana ja heidän ensimmäisinä vuosina. Sen jälkeen ollut taukoa. Ilmeisesti elämän ruuhkavuodet ja aikaa tämmöiseen ei ollut. Ruuhkaisaa nyttenkin, mutta nyt tämä ruuhkaisuus ihan itse aiheutettua ja kasattua. Kun on vaan niin paljon kaikkia kivoja mahdollisuuksia ja tilaisuuksia, joihin tekee mieli tarttua. Niistä kun kuitenkin saa voimaa ja energiaa arkeensa. Kuten nyt tästä KouluCoachingin työyhteisövalmentajana toimimisesta, sekä TRX-ohjaajana kuntokeskuksessa olemisesta (tajusin muuten eilen olevani kunnan ainoassa tällaista treeniä tarjoavassa kuntokeskuksessa töissä, kansainvälisen TRX-ohjaajapätev…

Akkojen akkujen latautumisesta

Kuva
"Nyt kyllä lähettään jonneki ihan kahestaan!" "Minä oon niin loman tarpeessa" sanoi ystäväni pari päivää sen jälkeen kun oli palannut ulkomailta reissusta. Nauratti. Mutta ymmärsin kyllä. Lomaa tässä itsekin kaipasin. Sellaista, missä kukaan ei pyydä minulta mitään, ei odota mitään eikä kenestäkään tarvitse huolehtia. Paitsi itsestään. Täynnä oleviin kalentereihin raivattiin tilaa "kahdelle väsyneelle opettaja-äidille" ja hotellivaraus hoidettiin kahvilassa istuessamme. "Ja tätä ei kyllä peruta. Ihan sama, mikä tauti tulee mutta tänne lähetään!" Tuli tauti toiselle, ääni lähti. Onneksi palautui sopivasti takaisin. Reissuun startattiin. Kaksi karjalaisen naisen puhelahjat omaavaa. Samassa autossa. Matkakeskustelut aiheena mm. testamentin tekeminen. Että kannattaisi sellainen tehä, jos sattuu puoliso kuolemaan taikka ite. Ettei lastenhaalareita tartteis kenenkään välikäden kautta pyöritellä, jos ja kun niitäkin tarvitsee välillä ostaa. Sais se jäl…