Joulupajako joulujuhla?

"Mitä tapahtuu perinteille?? Niin ihanan innovatiivista ja osallistavaa kuin nämä joulupajat ja -polut onkin, niin mä kaipaan perinteisiä joulujuhlia! Voisin omalla ajallani paskarrella lasteni kanssa, jos vaan tahtoisin. Voin laulaa ja tanssia kotona yllin kyllin, ilman yleisöä. Temppuradat ei kiinnosta. Haluan istua persiilläni penkissä ja katsella & kuunnella lasten esityksiä. Haluan pukeutua ja pukea nätisti, en kontata pitkin lattioita. Esitysten jälkeen voin nauttia glögini aikuisten kanssa kuulumisia vaihtaen. Joulujuhla nyt vaan kuuluu mun Jouluuni!!" 

Näin kirjoitti hyvä ystäväni, kuuden lapsen äiti, facebook päivitykseen, ristiriitaisissa tunnelmissa-hymiöllä varustettuna. Edellisen lainauksen olen tehnyt ystäväni suostumuksella. Tiedän, ettei ole lajissaan ensimmäinen eikä ainoa, joka huhuilee koulujen perinteisten joulujuhlien, kuusijuhlien, perään. Mikä on sitten se perinteinen koulujen joulujuhla?

Wikipedia kertoo seuraavaa:

"Kuusijuhla tai joulujuhla on koulujen juhla, jota vietetään syyslukukauden päätteeksi joululoman alkaessa. Monessa koulussa kuusijuhla on suuri juhla, jota valmistellaan viikkoja ja joka pidetään koulun juhla- tai voimistelusalissa ja johon kutsutaan mahdollisuuksien mukaan myös lasten vanhemmat ja sisarukset. Kuusijuhla on perinteisesti uskonnollissävyinen, lämpimän lapsenmielinen tilaisuus. Kuusijuhlaan kuuluvat kynttilät – paloturvallisuuden vuoksi yhä useammin sähkökynttilät – suuri joulukuusi, ”"Enkeli Taivaan” -virsi, tonttuleikit, lasten esittämä joulukuvaelma Jeesuksen syntymästä tai muu satunäytelmä, jota on harjoiteltu viikkokausia. Tilaisuuden päättää usein makeisia jakava joulupukki, joka toivotetaan tervetulleeksi ”Joulupukki, joulupukki” -laululla."

Näin kertoo. Kuullostaako määritelmä koulujen joulujuhlasta sinunkin mielestäsi tältä? Vai millä tavalla määrittelet, mikä on koulujen joulujuhla? Mistä se mielestäsi koostuu?

Eräässä meille tulevassa paikallislehdessä (ei tämä täkäläinen) oli taannoin yleisönosastolla ihmettelyä samasta aiheesta, josta ystävänikin facebookissa kirjoitti. Kyseltiin joulunäytelmien perään ja mietittiin, että mikä juhla se pelkkä joululaulajainen on, vieläpä keskellä päivää? Kuka sinne nyt edes pääsee? Epäiltiin suvaitsevaisuuden ajavan perinteiden ohi. Mietittiin, että eivätkö opettajat halua enää tehdä mitään "ylimääräistä"? Todettiin, että on se kumma: joulu on vain kerran vuodessa, joten juhlittaisiin sitä kunnolla ja pidettäisiin perinteet kunniassa! Eikö se ole koulujen tehtävä, perinteiden vaaliminen?

Lieneekö joulujuhla-aihe aina herättänyt tunteita, mutta jossain määrin ainakin omassa kaveripiirissäni tähän olen erityisesti nyt tänä vuonna törmännyt. Toki voi olla, että opettaja-kaverilta voidaan suoraan kysyä, että mitä te nyt tälleen menette perinteet pilaamaan. Ymmärrän ystäväni näkökannan hyvin. Olen itsekin äiti ja jouluperinteiden kannattaja, ja mielelläni perinteisessä kuusijuhlassa istun illan hämyssä, herkistyen joulukuvaelmasta, kömpelöistä  tonttutansseista, bongaten ahtaassa katsomossa istuessani lavalla esiintymässä olevaa omaa lasta. Olisi laitettu punainen joulumekko ja kikkarat lapsosille, äidillekin. Rauhoiteltu kotona esiintymistä jännittävää lasta. Kiiruhdettu viime tipassa sinne joulujuhlaan, isi kun ei oikein kuudeksi meinaa töistään ehtiä. Saatu istumapaikat jostakin kohtaa. Laulettu Enkelitaivaan tai ainakin Maa on niin kaunis juhlan lopuksi. Ja sitten tuntunut Joululta. Vaikka ulkona ei lunta olisikaan. Joulun tunnelma olisi tullut siitä juhlasta.

Koulua kehitetään ja sen mukana erilaisia työskentelytapoja ja luodaan uusia perinteitä. Ei varmasti ole koulua, joissa samanlaisia juhlia vietetään vuodesta toiseen. Perinteisiinkin juhliin on aina sekoittunut tätä päivää: on tontturäppiä, ja jouluesityksissä pukki muoreineen on kiinni ajanhermossa vaikkapa kuntoiluintoineen. Joulu on vuoden tärkein ja suurin juhla, täynnä perinteitä, ikivanhoja tai uudempia, itse luotuja. Joulun valmisteluun ja odotukseen liittyy paljon tunteita. Jokaisella meillä on varmasti asioita, jotka kuuluvat meidän jouluumme. Asioita, joita ilman joulu ei tunnu joululta. Yhdelle se on kinkku, toiselle joulukuusi sillä paikalla, missä se on "aina" aiemminkin kotia koristanut. Yksi tarvitsee jouluunsa Kauneimmat joululaulut juuri tietyssä kirkossa. Toiselle jouluun virittäytymiseen kuuluu koulun joulujuhla. Se perinteinen. 

"Perinteitä kannattaa vaalia". Olen samaa mieltä. Hyvistä perinteistä. Vaikka se onkin sitten jo subjektiivinen näkemys tuo hyvä perinne. Ja minä perinteiden kannattaja lienen varsin huono tätä keskustelua ylipäätään käymään. Lööppeihin vielä tälläkin pääsen. Että opettaja tätä mieltä.  Vieläpä erityisopettaja eikä ymmärrä. Ymmärrän kuitenkin ajan hengen ja tämän kaiken hektisyyden. Jatkuvan uudistumisen, muutoksen, muuttumisen. Kun arki ja elämä on hektistä, epämääräisiä osasia pullollaan, ihminen kaipaa pysyvyyttä. Tuttua, turvallista. Helposti voidaan huokailla "ennen oli paremmin", vaikka tiedämme, ettei se pidä paikkaansa. Tuttuun ja turvalliseen on vain helppo uppoutua, pysyä mieluummin siellä kuin uudessa epämääräisessä. 

Uskokaa pois. Me koulussa tehdään ihan hitokseen kaikkemme, että yhteistyö kodin ja koulun välillä toimii. Kehitetään ja kehitytään. Innolla juhliakin järjestetään, kutsutaan perheitä viettämään tapahtumia yhdessä muulloinkin kuin vain jouluna ja keväällä. Ovet ovat aina avoimet. Emme tallo perinteitä alas. Vaalimme ja olemme ylpeitä perinteistä. Älkää siis peljätkö, ei joulujuhlat tai muutkaan juhlat ole katoamassa. Muotoaan voivat muuttaa. Mutta, olkaamme muutoksille avoimia ja rohkeita kokeilemaan uutta. Yhdessä kehittämällä saadaan varmasti aikaan uusia juttuja, joita kohta perinteeksikin kutsutaan. 

Ihania joulujuhlia niin päiväkoteihin kuin kouluihinkin! Virittäydytään joulun tunnelmaan, vaikka sitten sieltä lattiatasolta alkaen ;)  Saattaa se sieltäkin löytyä. Vaikka vissiin se oikea The Joulumieli löytyy kuitenkin lähempää. Sisältämme.

Valokuva: Heli Manninen

Kuvauspaikka: Cafe Casalen