Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2017.

Etuoikeutetussa tehtävässä

Kuva
Kirjoitan tätä blogia ihan Minnana. Äitinä. Arjesta. Joskus rivejä tarkemmin lukeva voi huomata, että käy se töissäkin. Ammatinkin tunnistaa. Koska tämä ei ole mikään asiantunteva, pedagoginen blogi, en ole tänne sen enempää ammatillisia asioita nostellut. Nyt haluan sen tehdä.

Olen varmaan aiemminkin maininnut, kuinka etuoikeutetussa asemassa saan työssäni erityisopettajana olla. 11-vuotta sain tehdä töitä eskari-10. luokkalaisten kanssa. Pienessä kunnassa, kaikki samassa luokassa, loistavien kouluohjaajien kanssa. Kun pieni eskarilainen aloitti koulutaipaleensa luokassani, sain usein olla myös se, joka haikein mielin halailee hänet jatko-opintojen pariin. Kuinka etuoikeutettua, eikö? Samat oppilaat eskarista ysiin (kun kymppiluokka aikoinaan poistui)! Sai tutustua pieniin lapsiin, joista vuosien varrella kasvoi reippaita nuoria. Ilolla ja onnella, kyynelten kera, heidät matkaan saatteli. Tietäen, että pärjäävät kyllä! Sai tutustua lasten perheisiin, myös muihin lapselle tärkeisiin …

Tammikuu - mihin se jo nyt??

Kuva
Onko sinulla joku aika vuodesta, josta et niin tykkää? Tai joku kuukausi, joka ei ole niitä suosikkejasi? Kaikkinensa on ihan mahtavaa, että meillä on nämä neljä vuodenaikaa, vaikkakin välillä täällä etelässä tuntuu, että yhtä tasaista syksyähän tämä. Välillä pieniä "lupauksia" talvesta, mutta ei sitten sitä talvea kuitenkaan. Ähäkutti. Tai mikä se lienee talven määritelmä tänä päivänä. Itse sen miellän lumiseksi ja pakkasen paukkeiseksi. Sellainen talvenveri minussa, Pohjois-Karjalan kasvatilla, virtailee.

Kuukausista tammikuu on itselleni ollut se kuukausi, joka jatkuu ja jatkuu, eikä loppua näy. Joulun jälkeen tammikuuhun on täytynyt asennoitua ihan tietoisesti. Että hyvä tästä tulee ja nopeasti sujuu. Nyt kun kuukauden viimeisiä päiviä vietetään, täytyy todeta, että ensimmäistä kertaa voin rehellisesti sanoa, että olipa oikeasti ihan mahtava kuukausi. Tammikuu. Enkä tänä vuonna edes tietoista positiivisempaa asennoitumista tähän kuukauteen tarvinnut. Ihan tämä itsestään…

PUHU vieraille!

Kuva
"No näkykö kettään tuttuja?"kyseli äitini kun kerran kotiseudulla poikkesin paikallisessa ruokakaupassa. "No enpä katellu"vastasin. Ei ole tapana kaupassa katsella ihmisiä, että ketä sinne on lähtenyt. Tai katsella ja katsella. Sen verran katselen, etten kehenkään törmää. No, ehkä tutut tunnistan kuitenkin. Anteeksi, jos en aina teitäkään huomaa.
Kun 17 vuotta sitten muutimme Pohjois-Karjalasta Tampereelle, aika äkkiä oppi, ettei täällä vieraille puhuta. Toki saathan sinä puhella ja höpistä, mutta melko yksipuoliseksi jääpi keskustelu. Kaupassa asioidessa tervehdykset ja kiitokset toki, mutta muuta oli kassalla ihan turha alkaa rupattelemaan. Sen verran monesti katseet kertoivat enemmän kuin sanat. Tuntui, ettei huumoriakaan ymmärretty. Tai se oli ainakin ihan erilaista mihin itse oli tottunut. Oppi hiljenemään, suorittamaan ostoksensa ihan ilman väliheittoja, eikä ketään tarvinnut katsoakaan. Pystyi ihan hissukseen asioimaan. Toisaalta tiesi, että saapi rauhassa k…

Hiihtohullu - mukavuus ennen kaikkea!

Kuva
"Suomalaiset ovat hiihtohullua kansaa". Tämän lauseen varmaan sinäkin olet joskus kuullut. Ystävälleni, opettaja hänkin, joku huoltaja oli joskus antanut nimen "hullu hiihdon opettaja". Sen vuoksi, että opettajan liikuntatunneilla talvisin hiihdettiin, säässä kuin säässä. No toki pakkasrajojen puitteissa, se -15 liikuntatunnin alkaessa koulun mittarista katsottuna rajana.
Hiihtohullu en ole. Tänä viikonloppuna suksien kanssa sivakoitu 14km, joten ihan hullunkirjoihin ei tuolla päästä. Hiihtänyt olen sen verran, että osaan kiinnittää sukset jalkaani ja saan ne myös pois. Sekään ei ole kaikille itsestään selvää. On sitä kuultu tarinoita, kuinka hiihtolenkki päättyi siihen, että monoineen päivineen sukset takakonttiin heitettiin - kun eivät suostuneet jalasta muuten irtoamaan. Ja täytyy kyllä myöntää, että monenlaisia on systeemejä suksien siteissä, että en ihmettele tätä yhtään. Sen vuoksi onkin tärkeää, että kotona opetetaan koululaiset itse kiinnittämään sekä irrot…

Pikkukakkosen tarjonnalla kasvanut

Kuva
"Tere. Pikkukakkosen 40vuotis synttärit menossa. Ootko ehtiny katsoa pätkiä et muistatko?" viestittää isäni, 67-v. Tulin juuri kotiin lapsia kuskaamasta ja laitoin telkkarin auki. Ransut, Pelle Hermannit, Röllit. Ja se "Varokaa heikkoa jäätä"- varoitus. Kukapa voisi unohtaa. Varsinkin kun ajattomia olleet. Tulleet telkkarista "aina". "Siis mitä, Pikkukakkonen on äiti sinun ikäinen!" hoksaa nuorimmainen. Niin. Pikkukakkossukupolvi täällä terve. Pikkukakkosen tarjonnalla kasvanut. Ja vallan hyväksi tytöksi kasvanutkin!

Ei silloin muuta ollut. Tasan kaksi tv-kanavaa meillä näkyi. Mustavalkoisena aloitettiin, sitten väritkin saatiin. Ja hyvin riitti. Pikkukakkosen äärelle koko perhe usein asetuttiin. Arki-illan kohokohta. Rauhoittumisen hetki. Ransu ja myöhemmin Rölli, niiden muistan olleen isänikin suosikkeja. Myös Pelle Hermanni nauratti meitä kaikkia. Lätyt, Äitiliini. Siskojen kanssa usein toivottiin, että voi kun olisi Pelle Hermannin kodista e…

Loman lopetusta...

Kuva
Niin se loppuu tämä opettajankin joululomailu joskus. Ja lapset pääsevät huomenna kouluun. Viime viikolla kiitin kuntaamme tästä, että meillä on tämä pitkä joululoma. En muistaakseni kiitellyt, kun elokuussa ihan siinä alkupäivinä koulun ovea availin. Se oli kesää vielä silloin, eikä silloin kuulu koulun ovia availla. Siskojen ja veljen lapset viikko sitten, heti uudelta vuodelta, koulureppujaan selkään virittivät. Voi, ihan liian lyhyeksi olisi ainakin meidän perheen loma käynyt. Ennen lomaa kävimme nuorimmaisen, 8-v, kanssa keskustelun siitä, että meillä on 18 päivää lomaa! Hän ei ollut innoissaan. Kuulema tulee ikävä kouluun. Juuri hetki sitten iltasatukirjan sulkeuduttua totesi, että olisi vielä kyllä kaksi päivää voinut olla lomalla. Olisi tullut tasan 20 päivää sitten täyteen. No, hymyssä suin hyvät yöt toivotteli, että kuitenkin kiva aamulla sinne kouluun lähteä, vaikkei tasalukua lomapäivistä tullutkaan.


Joululomailua rakkaiden kanssa. Sitä odotin kaikista eniten. Toteutui. H…

Suomi 100-pullaa

Kuva
"Pullataikinan erottaa sämpylätaikinasta vain kardemumma ja se, että siinä on vähän enemmän sokeria ja rasvaa. Noin kun asian miettii, niin pullaa voi leipoa lähes joka päivä!" Jee! Kiitos Olga Temonen ja Pullakirja, jonka sain ihanalta Eeva-ystävältä joululahjaksi. Asiahan on juurikin näin miten emäntä-Olga asian ilmaisi, ja tässä se syy, miksi minä niin hirmuisen usein tuota pullaa teen. Kaikkea muuta "herkkua" ilman pärjään, mutta pullaa on oltava. Aina. Pulla on osa minua, osa meidän perhettä. Ja ihan se on osa suomalaista leivontaperinnettä. Suomi 100 juhlavuosi joten eiköhän porukalla nosteta pullataikinat kohoamaan? Sinäkin, joka et pullaa koskaan ole leiponut tai koet sen jokseenkin hankalaksi? Satavuotias Suomi ansaitsee myös pullansa ja sen tekijän.

"Mä tunnistan, mikä on äiti sinun tekemää pullaa ja mikä on mummojen" ovat molemmat lapset joskus sanoneet. Ja se on totta. Jokaisen tekijän pulla maistuu ihan erilaiselle. Vaikka samoista raaka-ainei…