Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on helmikuu, 2017.

Laskiaisesta ja pullista

Kuva
"Helmikuu on hiihtokuu" laulettiin lapsena koulussa, kun opeteltiin kuukausia. Lauloin tämän laulun vuoden alussa oppilailleni, osa tunnisti, osassa laulu herätti hilpeyttä. Mietimme, pitääkö yhä tänäänkin paikkaansa nuo laulussa esitetyt kuukausien "tunnusmerkit". Että tammikuu on pakkaskuu, helmikuu hiihtokuu, maaliskuussa sulaa jääjääjää jne. Ja totesimme, että kyllä se kutakuinkin näin menee. Tosin mietimme tuota helmikuun hiihtelyä, että täällä etelässä se ei aina hiihtäjää suosi tämäkään kuukausi. Tänä vuonna on suosinut, mikä ollutkin ihan mahtavaa.

Helmikuuhun sopisi myös sanat, että helmikuu on herkkukuu, sillä sitä tämä kuukausi kalenteriinkin kurkkaamaalla on ollut. Jos siis tapana pitää yllä perinteitä ja osallistua Runebergiin, ystävänpäivään ja nyt laskiaissunnuntain viettoon. Jokaiselle näille omat herkut muodostuneet. Kalevalanpäivän päättäessä helmikuuta tällä alkavalla viikolla, taitaa tämä juhlapäivämme ilman perinteistä herkkuansa olla. Siihen e…

Kaheksankytluvun pikkarit ja muuta noloa

Kuva
"Mä oon saanu jokapäivä hävetä sua tai tuota" tuumasi automatkaa tehdessämme tämä perheen teini minulle ja pikkusiskolleen. Mielenkiintoista, ajattelin, ja aloin kyselemään vähän tarkentavia kysymyksiä ja perusteluja. Täsmennys aiheeseen hävettävä perhe oli se, että pikkusisko järjestää kovaäänisiä tempauksia julkisilla paikoilla, narisee, nurisee, vinkuu. Käyttäytyy pikkulapsen tavoin. Pienemmän kuin kahdeksanvuotiaan oletettaisiin. Näin perusteli.  Näin äidin näkökulmasta en tuota niin ole pannut merkille. Ihan vissiin tavallinen minimuotoinen mielensäpahoittaja, toisinaan. Mutta entäs sitten minä. Mitähän minä olen tehnyt, että saapi hävetä omaa äitiään?

Olin pakannut hiihtolomareissulle meidän kolmen luistimet ja kypärät Ikean kassiin. Tiedät varmaan, siihen siniseen. Hirveen näppärä se kassi kun on niin iso, että lastakin siellä kantaisi. Ja koska henkilöautoon täytyi mahtua luistinten lisäksi meidän kolmen sukset, monot ja kaikki muu lomalla tarvittava, Ikean kasseja s…

Ystävänpäivä: "Tää on ope paras päivä"

Kuva
"Tää on ope paras päivä" hehkutti tänään useampaan otteeseen eräs nuori oppilaani. Paras, kun saa halata koko ajan. Ideana kerätä kaulassa roikkuvaan pahvisydämeen nimmareita ystäviltä. Niiltäkin, joita en edes tunne, joiden kanssa en koulupäiväni aikana juttele. Paras, kun saa halata. Paras, kun saa toivottaa hyvää ystävänpäivää. Niin täyttyi sydämen toinen puoli. Onnellisena tavasi nimmareita. Hihkui innoissaan saadessaan nimmareilta söpöiltä pojilta. Niiltä, jotka käyvät kouluansa ihan eri käytävällä. Paras päivä.

Keskustelimme luokassa, että ystävänpäivää voi viettää ihan jokaisena päivänä. Voi halailla, kun siltä tuntuu, sanoa ystävällisiä sanoja, kiittää. Hymyillä. Kohdata. Uskon, että tällä tämän päivän pahvisella sydämellä on oppilaalleni suurempi vaikutus, kuin pelkkä nimmareiden saaminen. Tämä päivä, jolloin olet itsekin ystävän roolissa. Halauksen antaja ja halauksen saaja. Kohdattu. Edes sen yhden pienen hetken ajan. Halauksen ja nimmarin. Pahvinen sydän taatusti…

Weekend vibes

Kuva
Aurinko. Talvi. Pakkanen. Kauneutta ihan joka paikassa. Kaikkialla. Huomasitko? Koko viikonloppu täynnä. Kuura kuorrutteella somistettua. Auringon säteissä kimaltavaa. Niin kaunista. Niin hiljaista. Ääniä kevään tulosta. Talitintin innokasta tityytä. Suksien suhinaa järvellä. Nuotion rätinää kodalla. Repussa eväät. Makkarat jokaisen makuun. Aamulla paistetut kanelipullat. Termarissa kaakao. Nuotiohetki tuntemattoman pilkkimiehen kanssa. Oli tulet meillä valmiina. Evästauko hänelläkin. Maistui hänellekin pulla. "Kiva äiti, kun sä tarjosit sille miehelleki pullaa, vaikka olin pakannut pussiin meille neljälle". Riitti pilkkijälle.  "No perhana, kun kerran tarjotaan niin toki maistuu" vastasi. Hyvä mieli kaikilla. Auringosta nautittu. Lämmittää jo. Ihana hetki lämpimien kivien juurella. Hengitellä. Olla. Hymyillä. Nauttia. Kaikki oikeasti tosi hyvin. Juuri tässä hetkessä. Ihan siinä seuraavassakin. Pieniä ihmisen murheet kaiken hyvän rinnalla. Oikeasti.

Viikonloppu. S…

Katse kukkaan

Kuva
Tulppaanihullu täällä iltaa. Tai siis kukkahullu yleensäkin. Onko ihanampaa, kuin leikkokukat maljakossa. Arkea sulostuttamassa, viikonloppua juhlistamassa. Kilpaa talviauringon (vai voiko jo kevätauringoksi kutsua) kanssa loistamassa, heijastaen kauniita värejä ympärilleen.

Viikolla mietin näitä kuvassa olevia kukkia maljakossa katsoessani, että niin se näköjään menee kukissakin, kuten meillä ihmisillä, että joillakin yksilöillä jää se nuppu avautumatta. Jää suppuun, ei raota itseään, ei pääse avautumaan. Eikö itse halua vai eikö ympäristö anna tilaisuutta avautua? Näyttää omaa loistoaan. Kuten vieruskaverit. Ne rohkeammat, itsevarmemmat. Vai paremmat lähtökohdat pienenä saaneet? Siitäkö johtuu? Vai onko toinen paleltumia matkansa aikana saanut? Liikaa kylmää niskaan heitetty. Sen vuoksi jäädytetty avautumaan.

Aurinkoa jokaiselle samanverran annettu, silti se ei avautumaan auttanut. Kun tarkemmin katsoo, ehkä pienen nurkan ylhäältä avonaisemmaksi aukaissut. Silti se ei riittänyt. Ei…

Luo oma tunnelmasi

Kuva
Maanantai-ilta. Hiljaisuus. Keittiöstä kantautuva astianpesukoneen vaimea ääni. Välikatossa rapisteleva hiiri. Juu. Edelleen se sama, mikä syksyllä. Tämä yksilö ei syöttiin tartu. Kaksi erilaista tarjolla, ei kelpaa. Elänyt siis omaa elämäänsä. Siihen jo totuttu. Olisi kyllä mielenkiintoista nähdä, millaista lukaalia pitää. Ei me lemmikkejä enempää tarvita. Joku jyrsijä on ja se riittää.

Maanantai-ilta. Hiljaista on. Lapset nukkumassa. Ajoissa. Kello raksuttaa seinällä. Kyllä se aika kuitenkin kulkee. Ei pysähdy. Vaikka tänään tuntui, että kovin vähäiseksi tämä kotonaolo jää. Toivoi hieman lisätunteja päiväänsä. Iltapala-aikaan kotona minä ja lapset. Pitkä työpäivä, lapset kavereilla ja harrastuksissa.

Se tunne, kun heräät yöllä siihen, että harot kainaloosi jotain, joka ei vieressä olekaan. Kolmeen kertaan siihen havahdut. Ei ole vieressä. Työreissussa on. "Saanks mä äiti nukkuu sun vieressä?" kysyy lapsi, ja toki saa. Sinne täksi yöksi pesänsä rakensi. Oma hiirulaiseni. N…

Kaverin kynästä: Uusia alkuja

Kuva
"Kirjoitin viimeksi tähän Minnan Vaniljatanko-blogiin puolitoista vuotta sitten. Siitä tuntuu olevan ikuisuus. Tarkoituksenani oli palata blogiin nopeammalla aikataululla teemalla: ”Kaikki hyvin ja kunto kasvaa kohisten”, vaan eihän se niin mene...

Tällä viikolla posti toi mukanaan kuopuksen esikouluhakemuksen. Pysäyttävä kirje tämmöiselle ”ammattiäidille”, joka viimeiset 16 vuotta on hoitanut lapsiaan kotona, nukuttanut päiväunille, huolehtinut kerhot, eväät, haalarit ja hanskat, täyttänyt liput ja laput. Huoltanut ja huolehtinut. Ensi syksy on uudenlaisen arjen alku, silloin kaikki lapsemme ovat koulutiellä.

Mutta palataan siihen elämäntapamuutokseen, johon neljänkympin rajapyykki minut toi. Sohvaperunasta kuoriutui aimo liikkuja, viime talven liikuin 4-6krt viikossa hyvällä sykkeellä: Bodypump, Voimatreeni, TRX, kuntosali, Bodyworkout... Kunto nousi, läski suli ja lihakset kasvoivat. Toki omaan silmään kroppa näytti samalta raskauksien muokkaamine lö…