Kaheksankytluvun pikkarit ja muuta noloa



"Mä oon saanu jokapäivä hävetä sua tai tuota" tuumasi automatkaa tehdessämme tämä perheen teini minulle ja pikkusiskolleen. Mielenkiintoista, ajattelin, ja aloin kyselemään vähän tarkentavia kysymyksiä ja perusteluja. Täsmennys aiheeseen hävettävä perhe oli se, että pikkusisko järjestää kovaäänisiä tempauksia julkisilla paikoilla, narisee, nurisee, vinkuu. Käyttäytyy pikkulapsen tavoin. Pienemmän kuin kahdeksanvuotiaan oletettaisiin. Näin perusteli.  Näin äidin näkökulmasta en tuota niin ole pannut merkille. Ihan vissiin tavallinen minimuotoinen mielensäpahoittaja, toisinaan. Mutta entäs sitten minä. Mitähän minä olen tehnyt, että saapi hävetä omaa äitiään?

Olin pakannut hiihtolomareissulle meidän kolmen luistimet ja kypärät Ikean kassiin. Tiedät varmaan, siihen siniseen. Hirveen näppärä se kassi kun on niin iso, että lastakin siellä kantaisi. Ja koska henkilöautoon täytyi mahtua luistinten lisäksi meidän kolmen sukset, monot ja kaikki muu lomalla tarvittava, Ikean kasseja siellä oli muutama muukin. Kun sitten eräänä lomapäivänä aloimme kotiseudullani, eli lasten mummolassa, tekemään lähtöä luistinkentälle, kävimme seuraavanlaisen keskustelun. Koska vain muutama teistä lukijoista tietää, missä kotitaloni sijaitsee suhteessa luistelukenttään, valaisen asiaa sen verran, että matka on niin lyhyt, että sitä lapsena luistimet jalassa taitoimme. Tiellä luistelleen. Kodin ja kentän välissä on kolme omakotitaloa. Tällä hetkellä niissä kaikissa asuu eläkkeellä olevia naapureita.  Ei lapsia. Ei nuoria. Asuinalueella asuu kourallinen ihmisiä muutenkin, joten sattumaa, jos joku vastaan tuolla matkalla tulee. Niinpä teimme eteisessä lähtöä luistelemaan, emmekä laittaneet luistimia jalkaan, koska olihan meillä ne niin hyvin yhteen kassiin pakattuna. Siihen Ikean siniseen.

"Siis meinaatko kantaa luistimet tuossa kassissa?!" kysyi teini. "Juujuu, tässähän ne kätevästi kulkee niin ei tartte jokaisen omiaan kannella" vastasin. "Siis mä en to-del-la-kaan aio kulkea sinun mukana kentälle! Toi on ihan hirveän nolo kassi! Ainakin viisvuotta vanha! Silloin viimeksi Ikeassa käyty!" jatkoi. Ja minua nauratti. En tosiaankaan nyt saavuttanut tuota nolouden perustelua tässä yhteydessä, etenkään tässä mummolan ympäristössä! Pyysi saada kantaa omia luistimiaan, mutta kassissa pysyivät. Päätin, että nyt sitä porukalla lähdetään nolouden tielle, talsimaan kohti luistelukenttää. Ja niin mentiin, sitä paria sataa metriä, kaikki kolme peräkkäin, koska se Ikean kassi alkoi tuntua nololta myös tuosta pienemmästä. Huikkasin lapsille, että toivottavasti nyt naapurin mummelit ja ukkelit katsovat ikkunasta, miten nätisti ne Toivasen lapsenlapset tienreunaa pitkin peräkanaa kulkevat pitäen pientä välimatkaa sinisen kassin kantajaan. Tuo jos mikä oli minusta noloa. Perille päästyä se kenttähän oli umpi lumessa. Edellisen illan ja yön aikana kertynyt 15-20cm lunta, joten niin luistelija en ole, ettäkö olisin alkanut kaukaloa lumesta kauhomaan. Vaihdettiin kenttää. Tosin sinne piti lähteä sitten autolla. Enää se kassikaan ei tuntunut nololta. Siitä ei ainakaan mainittu mitään uutta.

Tästä se vissiin sitten vaan voimistuu tuo nolo-äiti aikakausi. Milloin on vanhanaikaiset vaatteet, milloin "kahdeksankytluvun pikkarit". Tuon kyllä sanoi siskolleen eräänä päivänä, ei minulle. Piti silloin ihan mennä katsomaan, että herttinen sentään, onko meillä "melkein retroa" vaatekaapeissa. Jostain syystä se aika nyt lämmittää mieltäni ja sisustuksellista silmää. Sellainen mummolatunnelma kaikkine väreineen ja esinein, joilla elettyä elämää takana. Mutta nyt, ihanaa aurinkoista viikonloppua! Hyggeilyä ja huggeilua. Nautitaan elosta ja olosta! Ja ollaan ihan reilusti noloja!


Kommentit

  1. Oi voi kun tulee mieleen yli 30-vuotta sitten käymäni samanlaiset keskustelut tyttäreni (nyt 42v.) kanssa.Joko pukeuduit liian mummomaisesti tai liian tyttömäisesti, joten vaikka maailma muuttunut, murkkuikäisen kanssa samat keskustelut. Nimim. tuttu mummo 65v.
    P-K:sta.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ajatuksien vaihtoa:

Suositut tekstit