Auringon pehmittämiä ajatuksia



"Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille. Ja mielen vapaus ja mielen vapaus." Tämä laulu on soinut tällä viikolla mielessäni. Voisi korvamato huonompikin olla. Tätä olen tänäänkin moneen kertaan hyräillyt. Piti netistä se kuunnellakin. Loirin versiona. Olemme olleet reissun päällä jo sen verran, että viimeisiä viikkoja tällä matkalla viedään. Aika on mennyt nopeasti, ihan kuten se on tehnyt aina aiemminkin. Ihan ilman jatkuvaa tekemistä ja puuhaamista. Tätä kirjoitellessani näen, kuinka lapset makaavat kainaloittain terssin aurinkotuolissa, pelaten yhdessä jotakin maantietoon liittyvää peliä. Nautitaan nyt tuosta sovusta ja tuosta lauseesta. Eivät halunneet lähteä mihinkään, kun hetki sitten kyselin, että mitä tahtoisivat tehdä. Munakasta halusivat syödä. Lämpötila on päälle +30, mutta tuuli viilentää sopivasti. Kävelylenkki ei kuitenkaan lapsia kiinnostanut, kun sitäkin tarjosin. Pari päivää sitten pienempi kävelyretkellä totesi "Etkö sinä tajua, että minä en ole mikään ranskalainen lapsi, joka on tottunut tällaiseen kuumuuteen! Olen suomalainen ja tarvitsen sadetta ja kylmää säätä!" Niinpä. Molemmilla lapsosella toiveena, että kun kotiin palataan, olisi kylmä sää. Kesähän se toki on viileämmässäkin säässä. Loma ainakin.


"Maailma on kaunis ja hyvää elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille." Aikaa ja unelmia. Olen ihminen, joka oikeastaan ei koskaan ole "paikallaan". Nautin puuhasteluista. Siivoamisesta. Leipomisesta. Kodin hommista. Pihahommista. Kaikenlaisista hommista. Pieni puuhastelu pitää virkeänä ja lataa mieltä. Oikeasti. Sillä tavalla minä toimin ja olen elossa. Osaan kuitenkin ottaa hetkiä hiljaisia ja viihdyn hyvin yksin omien ajatusteni kanssa. Ihan itsekseni. En kaipaa lenkkiseuraa vaan nautin kun saan juosta itsekseni, olla omissa oloissani. Tarvitsen joka ilta oman hetken, jolloin olen vain itselleni. Hetken, jolloin kukaan ei pyydä minulta mitään, eikä minua tarvita mihinkään. En lörpöttele liikoja puhelimessa enkä muutenkaan ole riippuvainen kenestäkään. Ystävät ovat tärkeitä ja rinnalla ovatkin pysyneet ne rakkaat, jotka tuntevat minusta tämänkin puolen. Ovat itsekin samanlaisia. Eivät ripustaudu vaan elävät omaa elämäänsä.

Se, että on jatkuvasti pienessä liikkeessä ei tarkoita, ettenkö osaisi ottaa aikaa itselleni. Osaan veikkonen sentään nauttia hetkistä! Niiden puuhastelujen lomassa ja niiden aikana. Olen lapsena saanut hetkestä nauttimisen mallin kodistani. Oppinut jo varhain huomaamaan luonnon ihmeellisyydet, kunnioittamaan kaikkea eläväistä. Näkemään kauneutta kaikkialla. Ihmettelemään oravan elämää, hiirien pesiä. Kuuntelemaan käen kukkumista. Pysähtymään kuulemaan sirkkojen siritystä. Seuraamaan pääskysen taitavaa lentelyä. Pelastamaan maahan pesästään pudonneet linnunpojat. Hengittämään luontoa. Löytämään onnen arjesta. Sillä sitä se lapsuus oli. Arjen onnea. Yhteisiä hetkiä sisarusten ja perheen kanssa. Majoja. Omia kasvimaita. Marjaretkiä. Aitta-elämää. Teltassa nukkumisia. Kesävieraita. Vanhassa navetassa ja ullakolla aarteiden etsimistä. Kirjastoautossa käymistä. Makkaranpaistoa. Joskus lettujen. Saunavastalla kylpemistä ulkosaunassa. Sen ihanan tuoksun muistan vieläkin. Ilon ja riemun hetkiä uimarannalle menemisestä. Ei ollut matkoja. Ei huvipuistoja. Aikuisena ekan kerran käyty niin ulkomailla kuin huvipuistossa. Ei ollut mitään sellaista, mihin tarvitaan rahaa. Ainakaan paljoa. Ja ei niitä edes kaivannutkaan. Ihan olimme pääasiassa iloisia ja onnellisia me lapsoset. Suurperheen kasvatit. Ja olemme edelleenkin. Positiivinen elämän asenne meillä kaikilla! Onnellisuus ei koostunut materiasta. Eikä se koostu siitä tänäkään päivänä. En harrasta shoppailua, joten ystäväni tietävät, ettei minusta ole niille reissuille mitään iloa. Aivan kuten kollegani (terkkuja Sakarille) omassa blogissaan joku aika sitten kirjoitti "En ole oppinut saavuttamaan hyvää mieltä niinkään rahalla saatavien asioiden kautta. Enemmänkin kokemalla ja saamalla nähdä ja tuntea minulle merkityksellisiä asioita." Tämä kosketti itseäni, sillä näin juuri asia on kohdallanikin. Kokea. Nähdä. Tuntea. Niistä koostuu ne elämän helmet, jotka rikastuttavat meitä ihmisinä. Tuovat onnea ja iloa.


"On vapautta istua iltaa yksinänsä ja tuntea tutkia omaa sisintänsä. Ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä. " Eilen illalla terassilla lämpimässä säässä pimeässä istuessani mietin, miten etuoikeutettu sitä onkaan, kun elämässäni on ollut mahdollisuus kokea ja nähdä maailmaa myös muualla kuin kotimaassa. Arjen valintoja vaatinut toki tämäkin, mutta ehdottomasti on aina ollut sen arvoista. Puolisoani tästä kiittäminen, että on jaksanut "patistella" vaimoaan näille retkille ja reissuille. Minä meistä se, joka kotoansa ei välttämättä mihinkään sen kauemmaksi poistuisi. Ja ihan yhtä onnellinen silti olisi. Varmasti se perässävedettävä toisinaan olen ollut. Että sinällään vakka kantensa valinnut ;) Mietin eilen myös sitä, että miten etuoikeutettu onkaan, että on saanut syntyä Suomeen. Vaikkakin edellisen lomatalomme vuokraaja totesi kuultuaan meidän kotimaan säätilanteen, että "Täytyy olla muut syyt kuin sää asua Suomessa". Oi, toki on monia syitä, sääkin on yksi hyvä sellainen. Sillä ikuinen aurinko ja lämpö... lapsi on siinä ehkä oikeassa. Että suomalainen tarvitsee välillä sadetta ja kylmää. Vaikka ei se ikuinen aurinko täälläkään paista. Nyt vain sattuu olemaan poikkeuksellisen lämmin kesäkuu näiden paikallisten ihmisten kertoman mukaan.

"On vapautta vaistota viesti suuremmasta ja olla kuin kaikua aina jatkuvasta ja elää elämäänsä, ja elää elämäänsä. Maailma on kaunis ja hyvä elää sille, jolla on aikaa ja tilaa unelmille ja mielen vapaus, ja mielen vapaus." Hyvää viikonloppua sinulle, kauniiseen maailmaasi.


Ps. The sopu ohi. Tilanne palautunut ennalleen. Yksi itkenyt. Toinen ei jaksanut enää leikkiä. Omissa oloissaan molemmat. "Mielen vapaus". Sitä kunnioitettakoot.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hampaat raudoissa

Kaverin kynästä: Miten saada sohvaperuna-kotiäiti liikkumaan? Ja miksi?

Ranskan matkailua 8-v kertomana