Kesämuistojen reppua täyttämässä

Suomen kesä. Onhan se ihan mahtavaa kun aurinko paistaa ja on oikeasti lämmintä. Juu, se on asenteesta kiinni, että sadepäivästäkin ilon löytää ja se toki löytyykin, mutta kyllä en voi kieltää, että mieluummin tämä ihminen kesäänsä auringossa ja lämmössä viettää, vaikka olen pohjimmiltani sitä mieltä, että se sää on vain pukeutumiskysymys. Täytyy olla muut syyt kuin sää asua Suomessa ;) Näinhän se Ranskan vuokraisäntämme tuumi.

Viikko vierähtänyt kotisuomessa reissumme jälkeen ja kaikenlaiset säät mahtuneet viikkoomme. Suomen kesä. Sellainen se on. Et voi tietää, millainen sää se hetken päästä on. Mahtavan yllätyksellistä, eikö? Kun tänään paistaa, siitä paisteesta kannattaa nauttia ihan just nyt tänään. Opettaa meille suomalaisille sitä hetkessä elämistä. Ei huonoa oppia ollenkaan. Jätät sen siivoamisen, vaikka olisit sen tälle päivälle miettinyt. Ehdit kyllä sisätiloissa siivoilemaan toisenlaisessakin säässä. Tai niitä kaappeja järjestelemään. Se on tartuttava hetkeen ja aurinkoon jos sitä tahtoo. Kesään. Ja siihen, että vielä on lomaa jäljellä. 

Kotiseutu. Tämä rakas Pohjois-Karjala. Parasta Suomea. Ne kauneimmat maisemat. Rakkaimmat nurkat. Ja toki ihmiset täällä. Suku. Ne omat juuret. Luonto. Hiljaisuus. Maaseutu ja sen puuhat. Oi sentään. Niin mieli ja sielu täällä lepää. Nukuttanut on niin hyvin, ettei pitkään aikaan moisia unia olla vedelty. Lapset saaneet viettää tärkeää aikaa isovanhempiensa kanssa. Traktorihommia. Heinäkuorman viemistä. Soutuveneellä soutelua. Mato-ongella onkimista. Matojen etsimistä. Itse madon koukkuun laittamista ja sen kalan irrottamista. Kalasaaliin perkaamista. Aamulla ensimmäisenä mielessä ne eilen iltamyöhällä ongitut ahvenet. Että ne täytyy paistaa ja syödä. Ja samalla vielä kertaus, kuinka se kala puukolla puhkaistaan ja miten se "iho" irti raaputetaan. Nämä niitä hetkiä, jotka jäävät mieleen. Joilla merkitystä. Jotka kerryttävät niitä elämän tähti hetkiä, jotka muistaa ikuisesti. Joista jää rakkaita kesämuistoja. Murteen kuulemista ja lapsen suussa sen makustelua. Kun se kieli ei luonnollisesti niin taivu. Korva kuulee ja huomaa eri tavalla mitä me aikuiset. Tämä sitä meijän kieltä. Leppoisasti soljuvaa, rikasta ja runsasta. Ilolla sävytettyä.

Lenkkeilyä vaaramaisemissa. Kirjaimellisesti. Lenkkimatkan varrelta bongattu 8 kyykäärmettä. Yksi elävä, muut auton alle jääneitä. Onneksi. Siitäkin huolimatta piti lenkkeilijän skarppina. Käyskentelyä luonnossa. Mielen ravitsemista. Kameran kanssa kulkemista. Hetkien tallentamista. Itselle omaksi voimavarapankiksi. 

"Miltä on tuntunut olla kotona?" kysymyksiä. Edelleen ne ristiriitaiset tuntemukset. Laavulla eilen istuessamme miehen kanssa tätä mietimme. Totesimme, että viikko mennyt vähän oudoissa tuntemuksissa. Toki kivaa ja kaunista Suomea, kotia, ystäviä, sukulaisia... mutta ainakin vielä molemmilla osa sydämestä Ranskassa. Nyt edelleen toki lomailemme ja se kotiarki vielä perusteellisemmin starttaamatta. Se koti siellä missä sydän sanotaan ja tähän uskon vahvasti. Olemme muuttaneet elämämme aikana usein ja perustaneet kotimme eri paikkoihin. Nyt olemme asuneet pisimmän pätkämme samassa kodissa, kun vuosia tulee juuri heinäkuussa täyteen viisi. Kodin merkitys meillä omanlaisemme. Se ei ole ne seinät, se rakennus, vaan ihan jotain muuta. Kotona kaikkialla, tai ainakin melkein, voisi päteä meidän perheeseen. Kotona siellä, misse me perheenä olemme. Nyt kotifiiliksissä täällä kantakotiseudulla, rakkaassa Pohjois-Karjalassa. Maisemissa, jotka niitä kauneimpia. Joihin liittyy rakkaita muistoja. Joiden äärellä toteaa olevansa niin kiitollinen, että ne juuret ovat juuri täällä. Iloisessa ja lämminhenkisessä Pohjois-Karjalassa. Ylpeitä juuristamme ja ehdottoman ylpeänä esittelemme aina maailmalla matkatessamme kauniita maisemia ja kerromme, että mistä sitä myö ollaan. Että asumme Siellä mutta kotoisin olemme Sieltä. Se paino on tuossa jälkimmäisessä. Niin se vaan menee.

"Tiällä myö ollaan ja mansikoita syyvvään" kuulin pari kesää sitten erään nuoren miehen haastelevan puhelimeen Joensuun torilla. Melkein hyppäsin tuon tyypin kaulaan kertoakseni, miten mahtavalta tuntuukaan kuulla tuota puhetta, joka sydämestä tulee. Me jatketaan tätä oleilua täällä ja niin nautitaan kesästä! Sadekaan ei tätä fiilistä latista! Ei droppaa mun tunnelmaa. Varsinkin kun tiedän, että huomenna taas paistaa aurinko!