Virvon varvon-päivä

"Äiti mua jännittää!" totesi aamupuuroa syödessään. Hän, pian 10-v lapsonen, joka valmistautui odottamaansa keikkaan. Ilmoitti jo aikoja sitten, että ja minähän muuten en lähe minnekään reissuun silloin kun on se virpomispäivä. Virvon ihan täällä kotikylällä. Ja se toive toteutui. Ilmoitin, että ihan sen verran voi oksia tehdä kun aikoo virpoakin. Ja että minä en niitä sitten askartele. Ilmeisesti sain lapsena yliannostuksen tästä puuhasta. Nimittäin ihan sen verran ahkeria noita-akkoja me Maaritin kanssa olimme, että niitä vitsoja tehtiin ja paljon! Enkä kyllä muista, että se olisi silloin ollut vastenmielistä puuhaa...

8.4.1990 päiväkirjamerkinnöissäni luki: "Tulimme mökiltä kotiin isän, Hannan ja Heikin kanssa klo 8.35, koska me menimme virpomaan. Menin Maaritin kanssa klo 8.50 aikoihin. Hanna meni Anniinan kanssa ja Heikki Tinkan. Kiersimme Maaritin kanssa täällä lähettyvillä rivitaloja ja saimme yli 260 markkaa, 16 pääsiäissuklaamunaa, joista puolet oli pieniä ja puolet isoja."... Hmmm. 12-13 vuotiaita olimme ja ihan täysillä hommassa mukana. Oma kohta 14-v ei ole enää muutamaan vuoteen virpomaan halunnut. Olin kirjannut päiväkirjaan (tilikirjaan) myös seuraavaa:  "Hanna ja Anniina saivat molemmat 69mk ja yhdet munat, Heikki ja Tinka saivat kumpikin 59,40mk ja pari suklaamunaa. Maarit ja minä saatiin kumpikin noin 130mk."... Että miten meni noinniinku omasta mielestä? Vanhin sisaruksista vei isoimman potin. Ja kyllähän se melkoista vitsatehtailua meillä olikin. Niitä tehtiin milloin meillä, milloin Maaritilla. Ja risuja oli niin paljon, että eipä ihmekään, että satasia niillä tienattiin. Mutta hitsit, että me ollaan oltu liikkeellä ennen sian pierasua! Klo 8.50!! Eipä siis ihmekään, että joskus oven avasi unenpöpperöinen asukas, toisinaan alasti, toisinaan nopeasti jotakin päälle vedettynä. Ja ei, aina ei saanu virpoa. Se me muistettiin kyllä kysyä. Ja ainakin nyt ymmärrän, miksi ei saanut...klo 8.50!

Muistelen, että tuo oli viimeinen virpomiskertamme. Onneksi tajusimme lopettaa. Pääsivät pienemmät asialle. Mutta se täytyy kyllä sanoa, että olimme aina asiallisesti noidaksi pukeutuneina ja vitsamme olivat kauniisti koristeltuja, ei mitään yhden höyhenen rimpulavitsaa. Vaikkakin näin jälkikäteen ajateltuna, ehkä se tarkoitus hyvän mielen tuomisesta oli lapsen aivoituksilla mietittynä toissijainen - munat ja rahat, ne mielessä liikuttiin. Ihan varmasti. Ja siihen aikaan harvemmin sai palkaksi suklaamunia. Kolikoita ennemminkin kahvipannuun kilahteli. Toki eipä suklaamunavalikoima silloin tämmöinen ollutkaan. Ainakin meidän perheessä kindermunat olivat aikuisille, lapsille oli munat toisenlaiset. Ne tummat, pahalta maistuvat. Mutta silloin sentään timanttisormuksia tuli munien sisältä!

Eilen söin ensimmäisen kinderin tälle pääsiäiselle. Lapsen kanssa puhuttiin, että mitäpä toivoisit sisältä tulevan. Sanoin, että toivon timanttisormusta. Johon sain hämmästyneen ilmeen ja vastauksen: "Siis ei munista äiti ikinä tuu sormuksia!" Ja pidin sitten nostalgiaa uhkuvan puheen siitä, miten niitä on joskus tullut. No, ei tullut eilen. Tuli joku sellainen oranssi otus, jonka ohjeen mukaan pitäisi liikkua maassa. Ei liikkunut. Ihan sitä yksinkertaista ohjetta silmäilin ja yritin (ihan liian kauan) kunnes totesin, että ihan liian vaikeaa ymmärtää. Teinille vein, että mites tää niinku toimii. Ja "Siis etkö sä tajuu tätä ite?" vastauksen jälkeen siitä se sitten lähti liikkeelle, kun hetken hänkin sitä väänteli ja käänteli. "Tässä on vähän puutteellinen ohje" totesi. Joten huh, ehkä mulla on toivoa vielä, vaikken nyt heti yhtä kindermunan ohjetta ymmärtänytkään.

Siellä se nyt on kierroksella lapsi kavereidensa kanssa. Ihan niissä samoissa noitavaatteissa, missä aina aiemminkin. Ne säästetty kirppiskasseista pois. Eilen saunassa hän ajatteli käyvänsä kyllä vielä monta vuotta virpomassa. Saa nähdä. Onhan se kivaa puuhaa ja kasvattaa kyllä myös rohkeutta ja reippautta. Kohteliasta käytöstä vieraan tai tuttavan ovella. On se aina itsensä ylittämistä, onnistumisen kokemusta, ja jos niitä pettymyksiä sattuu, myös niiden käsittelyä, ymmärrystä. Toista pieni virpoja ilahduttaa, toista ei. Opitaan sen huomaamista, että me ihmiset olemme erilaisia.

Virvon varvon iloja kaikille! Muistetaan me aikuiset ottaa hymyssä suin ovella kävijät vastaan! Yritetään ainakin. Tärkeä päivä, jännittävä tehtävä lapsosille! Ja voi sitä riemua kun reissulta kotiin palataan! Selvisin! Onnistuin! Osasin! Ja hitsit, miten paljon suklaamunia mä sain!!