Iceland weekend, part 2 - Seljavallalaug, kuvotusta ja kikatusta
Seuraava teksti tuotettu yhteistyössä rakkaan ystäväni, matkanjohtaja Mannisen kanssa lentokoneessa paluumatkalla Islannista Suomeen. Kaikki kirjoitusvirheet tai omituisuudet voi laittaa kieron huumorimme taikka pienen väsymyksen piikkiin.
Kuvissa ja teksteissä, ihana paikka. 20min patikointi Islannin vanhimmalle uima-altaalle, jossa vesi on linnunmaitoa ja maisemat maailman kauneimmat. Allas on rakennettu vuonna 1923, Islannin vanhin uima-allas, johon vesi tulee kuumasta lähteestä . Tämän matkakohteen matkanjohtaja Manninen ruksi ’Nähtäviin ja koettaviin kohteisiin’, kun teimme matkasuunnitelmaa Islanti-viikonloppua varten. Ja tämä matkakohde on nimeltään Seljavallalaug. Paa muistiin. Meidän vuokra-Hyundai oli tehnyt äkkilähdön Seljalandsfossilta, koska ’Me mitään parkkimaksuja makseta’ ja kartturi Kainulainen sujuvalla englannilla Mannisen vessareissun aikana harhautti pysäköintivalvojan pukeutumalla takaisin hitaasti juuri hetkeä aikaisemmin riisuttuihin, vesiputouksen kastelemiin vaatteisiin, etsimällä hitaasti lompakkoaan ja odottamalla oranssitakkisen pysäköintivalvojan katoamista kahvitauolle. Ja matkanjohtajan saapuessa punatuin huulin takaisin ratin taakse, kartturi kiireesti hoputti kaasuttamaan pois paikalta ’’Nyt perkele noppeesti autoon ja kaasu pohjaan, se valvoja kävi jo tässä!’. Ihan ilman turvavyötä startattiin käsijarru päällä. Sen ehtii vauhdissa laittamaan, käsijarrun pois ja turvavyön päälle nimittäin. Suuren säästön (n.7e) siivittäminä lähdimme kohti kuvankaunista uimakohdetta kokemaan elämämme uinnin. Matkalla pysähdyimme vielä kuvaamaan islannin hevosten takapuolia (eivät suostuneet kääntymään) ja puhelimien kenttien hävittyä ja tien muuttuessa sorakivinyrkinkokoiseksi muhkuramenoksi pääsimme epämääräiselle pysäköintipaikalle. Perille ei ollut opasteita, paikka piti tietää. Ei ollut myöskään parkkimaksuja. Pakkasimme reppuumme pyyhkeet, uimapuvut ja kamerat, Mannisen hiuslenkki hävisi jo siinä vaiheessa (universumi kyllä järjesti hiuslenkin 2h myöhemmin toiselta parkkipaikalta kartturin jaloista, tällä matkalla muutenkin jalkojen juuresta on löytynyt ja hävinnyt yhtä sun toista). Patikoimme upeissa maisemissa noin 20min purojen yli kiveltä toiselle hyppien ja löysimme perille. Perillä näky oli mykistävä, monestakin syystä. Edessämme oli arviomme mukaan noin kymmenen metriä pitkä ja kolme metriä leveä sata vuotta sitten rapattu uima-allas, johon toisesta päästä pulputti lämmintä vettä ja toisesta päästä vesi ohjautui läheiseen puroon. Kohteen ideoima Manninen jumitti siirtymätilanteessa pukukoppiin ja erityisopettaja Kainulaisen keinot eivät riittäneet vakuuttamaan Mannista, että ’Ihan hyvä täällä on vaihtaa. Minen voi alasti tuolla ulkopuolella uikkaria vaihtaa. Nyt tänne ja ovi kiinni!’. Ei auttanut. Manninen kipitti itsepäisesti rakennuksen taakse ja alkoi riisuuntumaan amerikkalaisten vedellessä vieressä retkieväitä ehkä väärään kurkkuun näystä hämmentyneenä ’Aivan sama, jos kattoo niin kattoo, sen ikäsiä naisia ollaan, että ei haittaa vaikka jottain näkkyy!’. Ja koska kaveria ei jätetä, ei auttanut kartturi Kainulaisen kainostelu ja reippaasti hänkin siirtyi pukukopeilta rakennuksen taakse ja alkoi riisuutumaan. Sanottakoon tässä vaiheessa, että pukukopissa oli sellaista tavaraa, mitä ei voi edes tähän kirjoittaa ja tämä tavara aiheutti Mannisen oman toiminnanohjauksen romuttumisen. Uimapuvut saimme vaihdettua katseista välittämättä ja Kainulaisen liikkeet olivat vauhdikkaat. Yhdessä sujauksessa hän oli laskeutunut altaaseen eteerisesti kauniisti hymyillen. Manninen ei hirnunnaltaan kyennyt hetkeen mihinkään, koska kartturin show altaassa oli mykistävä. Alla oleva kuva ajalta ennen kuin varpaat koskettivat pohjaa.
Jokainen voi kuvitella vuonna 1923 rakennetun uima-altaan. Jota ei ole ikinä puhdistettu. Luonnontilassa oleva sammal- ja levävuorattu allas, jonka pohjalta jokaisella liikkeellä nousee pintaan laavamainen leväkerros. Ja et pysty seisomaan, koska leväkerros liu’uttaa sinua kontrolloimattomasti sinne tänne. Kuin Linnamäen laitteessa olisi. Että menisitkö etelän lomalla samanmoiseen altaaseen uimaan? No et. Mutta koska ollaan Islannissa ja geotermisessä altaassa pitää uida niin vastaus on kyllä. Menisit. Koska se myös näyttää kuvissa hyvälle. Kuten meidän tätä kokemusta varten hankitut hörhelöuimapuvut. Jotka myös ehkä herättivät huomiota. Mut hei, joillakin oli kukalliset uimalakit ja NE kyllä herättivät ehkä meitä enemmän huomiota.
Tilannetta ei helpottanut kartturin lohenpunainen uima-asu, jota vasten kaikki lieju näkyi yllättävän selvästi. Koska Kainulaisen oli pakko uida (pystyssä ei pysynyt), uimapuvun liian isosta yläosasta holjusi levää (ja muuta materiaalia) jokaisen uimaliikkeen myötä tissien välliin valuen siitä alemmaksi napaa kohti. Manninen ei voinut uida, koska ’Hävinnyt hiuslenkki’ ja ’Kontrolloimaton tyrskiminen’ ja ’Puhelin ei saa kastua’. Siis Hän, joka paikan oli matkaohjelmaan rustannut, ei uinut. Hän vain nauroi hervottomasti ja Kainulainen pyrki uidessaan pitämään myös Mannista pystyssä. Näppärää.
Näytimme hitokseen hyviltä valokuvissa ja paikka suorastaan houkuttelevalta. Hästäk #visiticeland voi ostaa nämä mainoskuviksi. Jos sillä tulisi yleisöryntäys kohteeseen niin saataisiin levät tehokkaammin pohjista kiertoon. Ja kuvathan se on pääasia ja kertovat sen totuuden. Kaikkihan sen tietää. Kuva puhuu puolestaan ja se ei valehtele ja naamasta näkkee, mikä se päänsisällä liikkuu vai liikkuuko mikkään. No, elä usko. Ei mekään.
Ylös ei altaasta voinut nousta, koska vesi oli ihanan lämmintä (ja se oli ainut positiivinen asia altaassa) ja ihan ei oltu varmoja, miltä uimapuvut näyttävät noustessamme leväkeitosta. Ihan ei oltu varmoja myöskään siitä, mitä kaikkea kaikista välilöistä löytyisi. Onneksi kukaan ei osannut suomea. Kainulaisen eriyisopettajan kivenkova ammattitaito toimi tällä kertaa riisumista paremmin, koska Manninen ymmärsi, että pukeutuminen on hieman hankalampaa pitää siveellisenä amerikkalaisturistien syödessä yhä ylipitkiä sämpylöitään (tai sitten heillä ei vaan jostain syystä ollut kiire) draamankaarta katsellessaan. Melkein oltaisiin pääsylippuja voitu alkaa myymään. Ja ne amerikkalaiset eivät siis uineet, ei heillä ollut aikomustakaan. Ymmärrämme ehkä miksi. Mutta koska olemme ’Rohkeita uusiin kokemuksiin ennakkoluulottomasti suhtautuvia savo-karjalaisia’ niin todellakin kaiken vaivan nähneenä uimme.
Uinnin, jos sitä sellaiseksi voi kutsua, jälkeen kartturi sai suostuteltua vastustelevan Mannisen pukuhuoneeseen ’Siitä nyt vaan, kato, tuohon ritilälle vaan seisomaan ja anti mennä! Elä kato ympärilles! Nyt uikkari pois ja pue!’. Mannisen fokus pysyi asiassa noin neljä minuuttia, kunnes taas hirtti kiinni, jumitti, toiminnanohjaus ontui ja tilanteen sanoittaminenkaan ei enää tuonut toivottua tulosta. Puolialasti Manninen säntäsi pukukopista ulkoilmaan jatkamaan pukeutumisoperaatiotaan amerikkalaisten sämpyläsetien silmien alle ’Aivan sama perkele, ihan sama mitä näkkee! En voi tulla sinne enää!’. Kainulainen karjalaisena sissinä suoritti toimintonsa loppuun välittämättä ympäristöstään ja tissienvälilevistään.
Mitäpä tästä sanoisi? Jos tämä mainospuhe paikasta Seljavallalaug sinuun upposi ja koet yhtä pakottavaa tarvetta ’Once in a lifetime’ uimakokemukseen kuin me ja sinulla ei ehkä ole aikaa tai varaa mennä ’The Blue Lagoonille’ niin tämä on budjettimatkailijan hyvä valinta. Ota kuitenkin talteen muutama pikkuvinkki:
Jos mahdollista, laita uimapuku valmiiksi päällesi jo aamulla. Mielummin bikinit, koska niistä on helpompi putsata leväkasvusto pois. Suosi tummasävyisiä uima-asuja. Uimatossut. Uimalakki. Käsidesi. Tai joku desi. Ehkä kokovartalodesi. Syö eväät ennen uintia, syö oikeasti, koska et voi syödä sen jälkeen useampaan tuntiin mitään koska ’Hyi hitto, kaikki haisee sille levälle’ ja kokemuksen sulattelu vie hetken aikaa. Hiuslenkki. Monta, jos yhden vaikka hukkaat. Pyyhkeitä. Hyvät vaelluskengät, jotka kestävät vettä. Kamera. Älä turhaan ota kameraa vedenalaista kuvaamista varten, koska levälautat estävät kuvaamisen veden alla. Seisoma-alusta pukuhuoneeseen (jos siis olet yhtä rohkea kuin Kainulainen).
Näillä pärjäät, selviät ja suoriudut tästä historian havinaa/levinää sisältävästä kokemuksesta. Tämän teille tahdoimme kertoa, koska itse olimme tästä kaikesta tietämättömiä. Älkää kuitenkaan antako tämän vaikuttaa retkisuunnitelmiinne negatiivisesti. Mekään emme antaneet. Ehottomasti kokekaa, nähkää, menkää. Sillä ’kerran eläessä’ asenteella. Ja katotaanpa vaan, ehkä tuolta me itsemme vielä joskus löydämme. Tämä matkamme oli vasta pieni pintaraapaisu upeaan Islantiin. Pieni pintaraapaisu leväkerrostuneeseen altaaseen, jonka leviä uimapuvuista rapsuttelimme hervottomasti nauraen vielä illalla hotellilla. Koska kerranhan täällä eletään. Only dead fish float with the flow ;)
Kuvissa ja teksteissä, ihana paikka. 20min patikointi Islannin vanhimmalle uima-altaalle, jossa vesi on linnunmaitoa ja maisemat maailman kauneimmat. Allas on rakennettu vuonna 1923, Islannin vanhin uima-allas, johon vesi tulee kuumasta lähteestä . Tämän matkakohteen matkanjohtaja Manninen ruksi ’Nähtäviin ja koettaviin kohteisiin’, kun teimme matkasuunnitelmaa Islanti-viikonloppua varten. Ja tämä matkakohde on nimeltään Seljavallalaug. Paa muistiin. Meidän vuokra-Hyundai oli tehnyt äkkilähdön Seljalandsfossilta, koska ’Me mitään parkkimaksuja makseta’ ja kartturi Kainulainen sujuvalla englannilla Mannisen vessareissun aikana harhautti pysäköintivalvojan pukeutumalla takaisin hitaasti juuri hetkeä aikaisemmin riisuttuihin, vesiputouksen kastelemiin vaatteisiin, etsimällä hitaasti lompakkoaan ja odottamalla oranssitakkisen pysäköintivalvojan katoamista kahvitauolle. Ja matkanjohtajan saapuessa punatuin huulin takaisin ratin taakse, kartturi kiireesti hoputti kaasuttamaan pois paikalta ’’Nyt perkele noppeesti autoon ja kaasu pohjaan, se valvoja kävi jo tässä!’. Ihan ilman turvavyötä startattiin käsijarru päällä. Sen ehtii vauhdissa laittamaan, käsijarrun pois ja turvavyön päälle nimittäin. Suuren säästön (n.7e) siivittäminä lähdimme kohti kuvankaunista uimakohdetta kokemaan elämämme uinnin. Matkalla pysähdyimme vielä kuvaamaan islannin hevosten takapuolia (eivät suostuneet kääntymään) ja puhelimien kenttien hävittyä ja tien muuttuessa sorakivinyrkinkokoiseksi muhkuramenoksi pääsimme epämääräiselle pysäköintipaikalle. Perille ei ollut opasteita, paikka piti tietää. Ei ollut myöskään parkkimaksuja. Pakkasimme reppuumme pyyhkeet, uimapuvut ja kamerat, Mannisen hiuslenkki hävisi jo siinä vaiheessa (universumi kyllä järjesti hiuslenkin 2h myöhemmin toiselta parkkipaikalta kartturin jaloista, tällä matkalla muutenkin jalkojen juuresta on löytynyt ja hävinnyt yhtä sun toista). Patikoimme upeissa maisemissa noin 20min purojen yli kiveltä toiselle hyppien ja löysimme perille. Perillä näky oli mykistävä, monestakin syystä. Edessämme oli arviomme mukaan noin kymmenen metriä pitkä ja kolme metriä leveä sata vuotta sitten rapattu uima-allas, johon toisesta päästä pulputti lämmintä vettä ja toisesta päästä vesi ohjautui läheiseen puroon. Kohteen ideoima Manninen jumitti siirtymätilanteessa pukukoppiin ja erityisopettaja Kainulaisen keinot eivät riittäneet vakuuttamaan Mannista, että ’Ihan hyvä täällä on vaihtaa. Minen voi alasti tuolla ulkopuolella uikkaria vaihtaa. Nyt tänne ja ovi kiinni!’. Ei auttanut. Manninen kipitti itsepäisesti rakennuksen taakse ja alkoi riisuuntumaan amerikkalaisten vedellessä vieressä retkieväitä ehkä väärään kurkkuun näystä hämmentyneenä ’Aivan sama, jos kattoo niin kattoo, sen ikäsiä naisia ollaan, että ei haittaa vaikka jottain näkkyy!’. Ja koska kaveria ei jätetä, ei auttanut kartturi Kainulaisen kainostelu ja reippaasti hänkin siirtyi pukukopeilta rakennuksen taakse ja alkoi riisuutumaan. Sanottakoon tässä vaiheessa, että pukukopissa oli sellaista tavaraa, mitä ei voi edes tähän kirjoittaa ja tämä tavara aiheutti Mannisen oman toiminnanohjauksen romuttumisen. Uimapuvut saimme vaihdettua katseista välittämättä ja Kainulaisen liikkeet olivat vauhdikkaat. Yhdessä sujauksessa hän oli laskeutunut altaaseen eteerisesti kauniisti hymyillen. Manninen ei hirnunnaltaan kyennyt hetkeen mihinkään, koska kartturin show altaassa oli mykistävä. Alla oleva kuva ajalta ennen kuin varpaat koskettivat pohjaa.
Näytimme hitokseen hyviltä valokuvissa ja paikka suorastaan houkuttelevalta. Hästäk #visiticeland voi ostaa nämä mainoskuviksi. Jos sillä tulisi yleisöryntäys kohteeseen niin saataisiin levät tehokkaammin pohjista kiertoon. Ja kuvathan se on pääasia ja kertovat sen totuuden. Kaikkihan sen tietää. Kuva puhuu puolestaan ja se ei valehtele ja naamasta näkkee, mikä se päänsisällä liikkuu vai liikkuuko mikkään. No, elä usko. Ei mekään.
Ylös ei altaasta voinut nousta, koska vesi oli ihanan lämmintä (ja se oli ainut positiivinen asia altaassa) ja ihan ei oltu varmoja, miltä uimapuvut näyttävät noustessamme leväkeitosta. Ihan ei oltu varmoja myöskään siitä, mitä kaikkea kaikista välilöistä löytyisi. Onneksi kukaan ei osannut suomea. Kainulaisen eriyisopettajan kivenkova ammattitaito toimi tällä kertaa riisumista paremmin, koska Manninen ymmärsi, että pukeutuminen on hieman hankalampaa pitää siveellisenä amerikkalaisturistien syödessä yhä ylipitkiä sämpylöitään (tai sitten heillä ei vaan jostain syystä ollut kiire) draamankaarta katsellessaan. Melkein oltaisiin pääsylippuja voitu alkaa myymään. Ja ne amerikkalaiset eivät siis uineet, ei heillä ollut aikomustakaan. Ymmärrämme ehkä miksi. Mutta koska olemme ’Rohkeita uusiin kokemuksiin ennakkoluulottomasti suhtautuvia savo-karjalaisia’ niin todellakin kaiken vaivan nähneenä uimme.
Kommentit
Lähetä kommentti
Ajatuksien vaihtoa: